maanantai 2. heinäkuuta 2018

Mansikkaherkku: Mansikkajuustokakku

Juhannukseksi tuli tehtyä jälkkäriksi tätä aivan taivaallisen hyvää mansikkajuustokakkua! Reseptin olen muokannut Yhteishyvän Marjainen juustokakkupiirakka -reseptin pohjalta.


Mansikkajuustokakku


POHJA:
  200g Digestive-keksejä
100 g voita

TÄYTE 1:
400 g (2 pkt) maustamatonta tuorejuustoa
  3 kananmunaa
  1, 5 dl sokeria
300 g mansikoita
2 rkl perunajauhoja

TÄYTE 2
2 prk ranskankermaa
1,5 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Koristeeksi mansikoita

1. Murskaa keksit hienoksi ja sulata rasva. Sekoita murut rasvaan. Vuoraa leivinpaperilla irtopohjavuoka ja painele seos pohjalle.  Esipaista pohjaa 175-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia. 

2. Vatkaa tuorejuusto, munat ja sokeri. Levitä seos pohjan päälle. Sekoita mansikat ja perunajauhot. Levitä ne täytteen päälle. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 40 minuuttia. Nosta kakku 5 minuutiksi jäähtymään.

3. Yhdistä toisen täytteen ainekset ja levitä seos kakun pinnalle. Paista vielä n. 15 minuuttia, kunnes pinta on jähmettynyt. Anna kakun vetäytyä muutama tunti ennen leikkaamista. Parhaimmillaan tämä on ainakin omasta mielestäni jääkaappikylmänä! Ennen leikkaamista koristele pinta vielä mansikoilla.

Tämä mansikkajuustokakku vei kyllä kielen mennessään ja täytyy ehdottomasti tehdä toistekin!


Niin se vaihtui kesäkuu heinäkuuksi, mutta vielä on paljon kesää ja mansikka-aikaa järjellä! Ihanaa alkanutta heinäkuuta kaikille!




8 kommenttia: