Olen odottanut jo puolitoista kuukautta, että pääsisin tekemään tämän postauksen. Halusin, että homma on paketissa ja kaikki tulokset selvillä, ennen kuin kirjoitan tämän. Haaveilen teettäväni pikkumonsteri Emmalla pentuja ensi vuonna, ja jotta pennuille annetaan mahdollisimman hyvät eväät elämään, on syytä varmistaa, että vanhemmat ovat terveitä. Ja vaikkei jalostuskäyttöä harkitsisikaan, terveystarkastuksia on silti hyvä tehdä. Koirat ovat hyviä peittämään kipuaan ja joskus terveystarkastusten löydökset voivat tulla täysin yllätyksenä, kuten meillä. Varsinkin, jos koira harrastaa jotain kuormittavaa, kuten agilityä, on se syytä kuvata läpikotaisin vaikkei jalostuskäyttöä harkittaisikaan. Eipä tuo kuvaaminen hukkaan mene "kotikoirallakaan".
Russeleiden PEVISA eli perinnöllisten viikojen ja sairauksien vastustamisohjelma vaatii jalostuskäytössä toimivilta russeleilta ainoastaan silmien ja polvien olevan terveitä, mutta koska terveys on minulle se kaikkein tärkein ominaisuus koiria jalostettaessa, halusin tietää enemmän. Niinpä varasin Emmalle selkä-, lonkka- ja kyynärkuvaukset sekä polvitarkastuksen. Kävimme joukkotarkastuksessa, jossa oli siis muitakin kuvattavia koiria kerralla, jolloin hinta jää hieman edullisemmaksi kuin jos varaisi ihan yksityisen kuvausajan.
Onneksi halusin tietää enemmän kuin mitä tuo PEVISA vaatii, sillä Emman selästähän löytyi jotain. Kuvannut lääkäri totesi ykskantaan, että spondyloosihan sillä on, ja kysyi, että haluanko silti, että kuvat lähetetään Kennelliittoon. Vastasin, että ehdottomasti. Jokainen Kennelliiton Koiranet-tietokantaan kirjattu terveystutkimustulos auttaa rodun jalostustyössä, oli se tulos sitten millainen tahansa. Tiedän, että on kasvattajia ja omistajia, jotka olisivat tässä vaiheessa vastannut että ei, ja kas, paperilla olisi ollut terve, jalostuskäyttöön soveltuva koira. Minä en ole tällainen koiranomistaja!
Onneksi pidin pääni ja kuvat lähetettiin kuin lähetettiinkin Kennelliittoon lausuttaviksi. Kennelliittohan oli nimittäin ihan toista mieltä Emman selästä, tulokset olivat seuraavat:
VA0 (normaali)
SP0 (puhdas)
LTV0 (normaali)
eli terve selkä. Voitte varmaan kuvitella, että tässä vaiheessa olin enemmän kuin ihmeessäni. Epäuskoisena lähetin Emman kasvattajallekin viestin, että katso nyt sinäkin, näenkö oikein. Ja näinhän siellä luki.
Varasin sitten ajan tuonne meidän "omalle" eläinlääkäriasemalle ja menimmekin sinne röntgeniin. Siellä kuvannut lääkäri sanoi, että selässä on kyllä jotain, mutta se ei ole tyypillinen spondyloosilöydös, mutta spondyloosiksi hänkin sen diagnoisi, jos pitäisi. Mutta tämä lääkäri halusi konsultoida vielä neurologia, jolla on huomattavasti enemmän kokemusta selkäsairauksista. Tätä piirrettä ihailen eläinlääkärissä: kehdataan myöntää, että oma erikoisosaaminen ei ihan tähän riitä, joten konsultoin enemmän kokemusta omaavaa lääkäriä. Ihmisillähän tämä on arkipäivää, yleislääkäri lähettää eteenpäin spesialistille.
Tiistaina sitten tämä meidän "oma" eläinlääkäri soitti, oli saanut spesialistilta vastauksen, ja spesialisti oli samaa mieltä kuin Kennelliittokin: Emmalla ei ole perinnöllistä spondyloosia. 6. ja 7. lannenikaman välissä on löydös, joka on käytännössä spondyloosia, mutta se on traumaperäinen eli tapaturmaisesti aiheutunut, eikä koiraa näin ollen tarvitse sulkea jalostuskäytön ulkopuolelle. Löydös oli myös niin pieni, ettei se haittaa koiran normaalielämää eikä aiheuta koiralle sellaista kipua tai rasitusta, että tiineys olisi koiralle liian raskasta.
Olin niin helpottunut puhelun lopetettuani, ja olen edelleen. Pienelle Emmalle ei kasvakaan selkärankaan luupiikkejä eikä -siltoja, ja haaveita Pikku-Emmoista ei tarvitsekaan haudata!
Sitten aloin miettiä, että milloin tämä selkämuutokseen johtanut tapaturma on sattunut ja mikä se on ollut. Sen on täytynyt tapahtua alkukesästä, sillä Emma oli silloin vähän vaisu. Ei ontunut tai näyttänyt mitään klassisia kivun merkkejä, mutta ei leikkinyt yhtä paljon kuin normaalisti ja muutenkin oli vaisu. Ajattelin, että tämä johtui vain juoksuista ja ajankohta kuin sopi juurikin siihen. Näin hyviä koirat ovat peittämään kipunsa! Mutta nyt, kun tiedän tämän, tiedän, että vaisu Emma = kipeä Emma. Toivotaan, ettei vaisua Emma tarvitse tavata enää ikinä!
Mutta mikä tuo tapaturma on ollut, sitä en tiedä. Tuskin se on mitään kovin suurta ollut, kun en ole merkille pistänyt. Jotain on kuitenkin tapahtunut, huonoa tuuria ollut matkassa. Onni onnettomuudessa on ollut se, että vaikutus selkään on kuitenkin ollut hyvin pieni.
Tämä koko terveystarkastusruljanssi on ollut melkoinen prosessi, mutta normaalistihan nämä onneksi käyvät vähän helpommin! Lysti tuli maksamaan muutaman satasen, selkä-, lonkka- ja kyynärkuvat sekä polvitarkastus maksoivat kaksisataa euroa. Kennelliiton lausuntomaksut siihen 90 euroa päälle. Iso summa rahaa toki, mutta vain kärpäsenkakka siinä rahamäärässä, mitä koiraan uppoaa sen elämän aikana. Meille tuli vielä satasen ekstrakulu siitä ylimääräisestä käynnistä omalla lääkäriasemalla, mutta se oli ehdottomasti sen satasen väärti, sillä ilman sitä käyntiä ihmettelisin varmaan vieläkin.
Emmalla on nyt aika komea luustokuvaustulosrivi tuolla Kennelliiton Koiranet-tietokannassa: selän lisäksi terveitä olivat myös lonkat (A/A), kyynärät (0/0) sekä polvet (0/0). Nyt joulukuussa Emma menee vielä silmätutkimuksiin, ja jos sieltä tulee puhtaat paperit, aletaan Emmalle etsiä sulhasta ensi kesälle. Emman ihanat kasvattajatädit ovat luvanneet auttaa sopivan sulhon etsinnässä, mitä arvostan todella! Heillä on siihen paljon paremmat edellytykset kuin minulla ja näin saadaan sitten fiksu yhdistelmä aikaiseksi. Emman kasvattajat ovat muutenkin huipputyyppejä, todella kiinnostuneita kasvateistaan ja aina olen apua saanut kun olen pyytänyt. Varsinkaan kun itse ei ole mikään pitkän linjan koiraihminen, on se kasvattajan tuki ja apu mittaamattoman arvokasta. Ei, tämä ei ole maksettu mainos vaan oikeasti arvostan tuollaisia kasvattajia suuresti :)
Toki on vielä monta asiaa, mitkä voivat mennä mönkään, mutta minä jatkan nyt toiveikkaana haaveilua pikkuisista emmanpoikasista :)
Russelintuoksuista loppuviikkoa kaikille!
