torstai 29. maaliskuuta 2018

Pohjaton suru

Jenson 27.10.2004 - 22.3.2018


Paras ystäväni on poissa. Sydämessä on suuri aukko, niin suuri, etten tiedä, pystyykö sitä enää ikinä täyttämään.

Jo muutaman viikon ajan minulla oli ollut tunne, että Jepellä ei ollut kaikki hyvin. Se ei ontunut, liikkui edelleen mielellään ja hyppeli sohvalle ja kulki portaita hyvin. Oli vain epämääräinen kutina siitä, että Jeppe on kipeä. Ainoa selkeä oire oli lisääntynyt lumen syönti.

Niinpä varasin kolmisen viikkoa sitten Jepelle eläinlääkäriajan röntgenkuvauksiin, ja kuvien tulokset olivatkin melko lohdutonta kuultavaa. Spondyloosia rinta- ja kaularangassa, nivelrikkoa olkapäissä ja kyynärissä. Päätettiin aloittaa jatkuva kipulääkitys. Mutta ei siinä kaikki, eläinlääkäri huomasi Jepen vasemmassa silmässä muutoksia, jotka viittasivat glaukoomaan eli silmänpainetautiin. Koska "omalla" eläinlääkäriasemallamme ei ole silmän kunnollisiin tutkimuksiin vaadittavaa välineistöä, varasin ajan Tampereelle seuraavaksi päiväksi. Lääkäri oli ollut oikeassa: Jepellä oli glaukooma. En halunnut enää lähteä niin radikaaliin toimenpiteeseen kuin silmän poistoon, kun Jepellä oli jo muutakin vaivaa. Päätettiin kokeilla, jos silmänpaine lähtisi alenemaan silmätippojen avulla, ja kontrolli viikon päähän. 

Tipat tuntuivatkin auttavan, ja Jeppe oli viikonlopun ajan pirteämpi. Mutta sitten alkuviikosta se alkoi selkeästi olla kipeämmän oloinen. Torstaina matkasimme taas Tampereelle silmäkontrolliin, ja paineet olivatkin laskeneet, mutta Jeppe oli silti edelleen kipeän oloinen. Lumen syöminen oli saanut jo maanisia piirteitä, ja Jeppe heräsi jo 2-3 kertaa yössä vain halutakseen ulos syömään lunta.

Päätimme eläinlääkärin kanssa vielä kokeilla nostaa kipulääkeannostusta, jos se vielä auttaisi. Annostus lähes tuplattiin ja päätin vielä katsoa muutaman päivän, jos rakkaan ystävän olo helpottaisi.

Ei se auttanut. Tai auttoi sen verran, että Jepellä oli parempiakin hetkiä, mutta koska se halusi edelleen liikkua ja juosta, se tunsi sen aina iltaisin. Maanantaina töistä tullessani Jeppe ei ollutkaan enää olohuoneen ikkunalla odottamassa, kuten aina. Silloin tein raskaan päätöksen: nyt on aika parhaan ystävän päästä kivuistaan.

Sain onneksi tutun eläinlääkärin lopettamaan Jepen kotiin viime viikon torstaina. Jeppe ei olisi voinut kauniimmin lähteä: omassa sängyssä leikittyään ensin vielä viimeiset leikit.


Olisin halunnut haudata Jepen, mutta koska kevät ei vieläkään tee tuloaan, isä vei Jepen tuhkattavaksi. Eilen kävimme sirottelemassa Jepen tuhkat mökille, missä se rakasti uida, juosta ja leikkiä pallolla.


En vieläkään voi oikein uskoa, että Jeppe todella on poissa. Etten enää koskaan heitä sille palloa tai vie sitä mökille uimaan. On niin outoa tulla töistä kotiin, kun se ei enää ole vastassa. Katsoessani Jepen tyhjää sänkyä tunnen pohjatonta surua ja ikävää.

Jeppe oli mitä parhain ystävä, se kuunteli aina murheita ja lohdutti eikä sen seurassa voinut lopulta olla hymyilemättä, eikä Jepen kanssa tylsiä hetkiä juuri ollut. Se oli elämäniloisin tyyppi, jonka olen koskaan tuntenut.




Kiitos Jenson, että sain kulkea kanssasi yli 13 vuotta. Kiitos kaikista ihanista hetkistä ja kauniista muistoista. En toivota sinulle rauhallista lepoa, sillä lepo oli sinulle aina vain välttämätön paha ennen seuraavan leikin alkua. Toivotan sinulle mitä parhaimpia palloleikkejä siellä jossain <3


 
Itse en jaksa pääsiäistä tänä vuonna kummemmin viettää, en ole edes rairuohoa istuttanut. Muutaman narsissin olen ostanut, mutta nekin ovat vielä pahvikassissaan. Kaikesta huolimatta haluan kuitenkin toivottaa Sinkkiksen lukijoille hyvää pääsiäistä!


perjantai 16. maaliskuuta 2018

Rukkane

On aika esitellä tarkemmin Sinkkulaakson ihan ikioma minimonsteri, Rukka!



Rukka, viralliselta nimeltään Borntorun, on maailman suloisin pikku riiviö. Rukka rakastaa ihmisten ja asioiden puremista, päätöntä juoksemista, juttujen rikkomista, ihmisten ja toisten koirien kiusaamista ja erityisesti syömistä!

Rukka painoi syntyessään vain 144 grammaa ja mahtui kämmenelle.

Rukka syntyi viime vuoden lokakuussa ja on rakkaan Emmani pentu. Rukalla on yksi sisko ja kaksi veljeä, jotka nekin ovat ehtaan russelityyliin hirveitä, mutta ah niin ihania riiviöitä! Emmalta tilasin yhden sileäkarvaisen narttupennun, ja koska Emma on niin kauhean kiltti, se teki tietenkin juuri sellaisen (toisesta narttupennusta tuli puolikarkea).  Välillä mietin, miten Rukka voi olla niin täydellinen, mutta sitten muistan, että tietenkin siksi, että se on maailman ihanimman Emman tekemä!


 Rukka vasemmalla, oikealla sisko Justiina.



 Ulkoilu ei ollut alkuun Rukan makuun, mutta nyt se osaa jo ottaa siitä ilon irti!



Rukka on aina mielellään kaikessa mukana ja tällä pienellä tehopakkauksella riittääkin loputtomiin energiaa!


Jeppe-setä on Rukan suuri idoli, vaikka Jeppe ei Rukasta niin (tai siis yhtään) välitäkään. Aina on oltava siellä, missä Jeppekin ja tehtävä sitä, mitä Jeppekin!

Jepen tavoin Rukkakin rakastaa autoilua. Rukka matkustaa autossa turvallisesti kevythäkissä, tai niin minä ainakin luulin...


...Kunnes eräänä päivänä Rukkanen oli syönyt itsensä läpi kevythäkin katosta! Kukkuu, mamma!


Tuntuu, että Rukka on kasvanut ihan huisin nopeasti - ja onhan se! Se oli selkeästi pentueen pienin, mutta viimeksi kun nähtiin Rukan veljet, se oli ottanut niitä ihan hurjasti kiinni kasvussa! 

Rakkaan lapsen tavoin Rukallakin on monta lempinimeä, mutta niistä käytetyin on ehkä Miniköntsä! Miniköntsä juontaa juurensa Rukan ruumiinrakenteeseen, sillä kun Rukka oli vähän nuorempi, se oli niin paljon sisaruksiaan pienempi, mutta kuitenkin ruumiinrakenteeltaan hyvin roteva jässikkä, eli köntsä. Siis Miniköntsä <3


Rukalla on maailman ihanin pieni vaaleanpunainen nahkamassu <3

 
Rukassa on oikeastaan mielestäni enemmän samaa näköä Jepen, kuin äitinsä, kanssa, mikä on hassua, sillä Jeppe ei ole Rukalle mitään sukua! Mutta jostain aina kummasti huomaa, että nämä kaksi ovat äiti ja tytär! :D

On kyllä ollut aivan ihanaa seurata oman koiran kasvua ihan vastasyntyneestä asti. Kertaakaan ei ole minimonsteriprojekti kaduttanut!


Rukkamaista viikonloppua kaikille!



 
 

 

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Lisää säilytystilaa keittiöön

En varmaankaan ole ainoa vanhassa talossa asuva, joka painii ärsyttävän ongelman kanssa: Liian vähän säilytystilaa!

No, kun taloon ei yhtäkkiä saa lisäneliöitä eikä keittiöön sitä kaivattua laskutilaa, ainoa mahdollisuus on mennä ylöspäin. Pikkujutuilla saa aikaan sitä kaivattua lisätilaa. Muistatte varmaan ne ysärin metalliset kattoon ripustettavat hedelmäkorit? Päätin tekaista sellaisesta oman version.




Hedelmäkori syntyi siis kirppikseltä ostetuista amppelista ja emalikulhosta.
(Samantapainen ratkaisu löytyy muuten myös kylpyhuoneesta.)

Tämä hedelmäkori vapautti taas pikkuisen lisää laskutilaa keittiön tasolle, sillä hedelmäkori oli ennen siinä. Jo aikaisemminkin olen nostanut ylös mm. ruokailuvälineet ja maustetelineen:


Kirpputorilta löytyi vielä toinenkin pieni säilytysratkaisu, nimittäin pieni, kattoon ripustettava hylly:



Tämä hylly hakee vielä vähän paikkaansa eikä ihan istu tuohon nurkkaan täydellisesti, mutta siinä se nyt toistaiseksi killuu ja sai kyytiinsä leipäkorin, jossa kuivatan hevoselle ylimääräiset leipäkannikat, sekä sipuliastian (joka sekin on kirpparilta ostettu emalikulho). 

Onko muilla säilytystila kortilla? Millaisia luovia ratkaisuja olette keksineet?

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Tuparilahja kirpputorilta

Blogiani enemmän seuranneet tietävät, että olen innokas kierrättäjä ja vanhan tuunaaja. Niinpä kun äitini muutti, tarjoutui minulle ihana tilaisuus tuunata hänelle jotakin kierrätettyä tuparilahjaksi. Pienelle keittiönpöydälle oli tarvetta, joten metsästin sellaisen kirppikseltä.


Pöydän lakkapinta oli jo todella kulunut ja lakka hilseilikin rajusti. Tälle ei riittänyt enää ihan kevyt hionta, vaan hioin lähes kaiken lakan pois. Sitten puupinnan päälle uusi maali. Käytin tälläkin kertaa hyllystä löytyneitä jämämaaleja.


Pikku pöydästä tuli siis vaaleanpuna-turkoosi. Kaverikseen se sai vielä pinnatuolit, jotka nekin olen joskus kirpputorilta hankkinut, maalannut, ja antanut äidille joululahjaksi.



 Pirteä kokonaisuus, eikö? Tuparilahja tuntui olevan saajalleen erittäin mieluinen :)

Ihanaa, kun hirmupakkaset ovat viimein väistyneet! Me ollaan Emman kanssa kerätty tässä ihan hyvin vararavintoa vyötärölle, kun ei olla tarjettu ulkoilla, mutta onneksi viikonloppuna jo tarkeni järven jäälle lenkkeilemään!


 Rukalla vauhtia riitti!


Myös äidin koirat olivat menossa mukana.



Innolla odottelen jo keväisempiä kelejä, että lähtisi lumet sulamaan ja maasta alkaisi pikku hiljaa puskea kaikennäköistä!

Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!