Pohjaton suru

Jenson 27.10.2004 - 22.3.2018

Paras ystäväni on poissa. Sydämessä on suuri aukko, niin suuri, etten tiedä, pystyykö sitä enää ikinä täyttämään.

Jo muutaman viikon ajan minulla oli ollut tunne, että Jepellä ei ollut kaikki hyvin. Se ei ontunut, liikkui edelleen mielellään ja hyppeli sohvalle ja kulki portaita hyvin. Oli vain epämääräinen kutina siitä, että Jeppe on kipeä. Ainoa selkeä oire oli lisääntynyt lumen syönti.

Niinpä varasin kolmisen viikkoa sitten Jepelle eläinlääkäriajan röntgenkuvauksiin, ja kuvien tulokset olivatkin melko lohdutonta kuultavaa. Spondyloosia rinta- ja kaularangassa, nivelrikkoa olkapäissä ja kyynärissä. Päätettiin aloittaa jatkuva kipulääkitys. Mutta ei siinä kaikki, eläinlääkäri huomasi Jepen vasemmassa silmässä muutoksia, jotka viittasivat glaukoomaan eli silmänpainetautiin. Koska "omalla" eläinlääkäriasemallamme ei ole silmän kunnollisiin tutkimuksiin vaadittavaa välineistöä, varasin ajan Tampereelle seuraavaksi päiväksi. Lääkäri oli ollut oikeassa: Jepellä oli glaukooma. En halunnut enää lähteä niin radikaaliin toimenpiteeseen kuin silmän poistoon, kun Jepellä oli jo muutakin vaivaa. Päätettiin kokeilla, jos silmänpaine lähtisi alenemaan silmätippojen avulla, ja kontrolli viikon päähän. 

Tipat tuntuivatkin auttavan, ja Jeppe oli viikonlopun ajan pirteämpi. Mutta sitten alkuviikosta se alkoi selkeästi olla kipeämmän oloinen. Torstaina matkasimme taas Tampereelle silmäkontrolliin, ja paineet olivatkin laskeneet, mutta Jeppe oli silti edelleen kipeän oloinen. Lumen syöminen oli saanut jo maanisia piirteitä, ja Jeppe heräsi jo 2-3 kertaa yössä vain halutakseen ulos syömään lunta.

Päätimme eläinlääkärin kanssa vielä kokeilla nostaa kipulääkeannostusta, jos se vielä auttaisi. Annostus lähes tuplattiin ja päätin vielä katsoa muutaman päivän, jos rakkaan ystävän olo helpottaisi.

Ei se auttanut. Tai auttoi sen verran, että Jepellä oli parempiakin hetkiä, mutta koska se halusi edelleen liikkua ja juosta, se tunsi sen aina iltaisin. Maanantaina töistä tullessani Jeppe ei ollutkaan enää olohuoneen ikkunalla odottamassa, kuten aina. Silloin tein raskaan päätöksen: nyt on aika parhaan ystävän päästä kivuistaan.

Sain onneksi tutun eläinlääkärin lopettamaan Jepen kotiin viime viikon torstaina. Jeppe ei olisi voinut kauniimmin lähteä: omassa sängyssä leikittyään ensin vielä viimeiset leikit.

Olisin halunnut haudata Jepen, mutta koska kevät ei vieläkään tee tuloaan, isä vei Jepen tuhkattavaksi. Eilen kävimme sirottelemassa Jepen tuhkat mökille, missä se rakasti uida, juosta ja leikkiä pallolla.

En vieläkään voi oikein uskoa, että Jeppe todella on poissa. Etten enää koskaan heitä sille palloa tai vie sitä mökille uimaan. On niin outoa tulla töistä kotiin, kun se ei enää ole vastassa. Katsoessani Jepen tyhjää sänkyä tunnen pohjatonta surua ja ikävää.

Jeppe oli mitä parhain ystävä, se kuunteli aina murheita ja lohdutti eikä sen seurassa voinut lopulta olla hymyilemättä, eikä Jepen kanssa tylsiä hetkiä juuri ollut. Se oli elämäniloisin tyyppi, jonka olen koskaan tuntenut.

Kiitos Jenson, että sain kulkea kanssasi yli 13 vuotta. Kiitos kaikista ihanista hetkistä ja kauniista muistoista. En toivota sinulle rauhallista lepoa, sillä lepo oli sinulle aina vain välttämätön paha ennen seuraavan leikin alkua. Toivotan sinulle mitä parhaimpia palloleikkejä siellä jossain <3

 

Itse en jaksa pääsiäistä tänä vuonna kummemmin viettää, en ole edes rairuohoa istuttanut. Muutaman narsissin olen ostanut, mutta nekin ovat vielä pahvikassissaan. Kaikesta huolimatta haluan kuitenkin toivottaa Sinkkiksen lukijoille hyvää pääsiäistä!