Elämä jatkuu... Kai?

Mennyt pääsiäinen oli itselleni todella outo. En syönyt mämmiä, minulla ei ollut rairuohoa tai muitakaan pääsiäiskoristeita, en nähnyt kavereita tai käynyt ulkona. En yksinkertaisesti jaksanut, eikä huvittanut.

Aina ennen pääsiäislomalla ollaan ulkoiltu runsaasti koirien kanssa ja erityisesti Jepen kanssa nautittu kevätauringon lämmittävistä säteistä. Nyt ei ollut enää Jeppeä. Onneksi Emman ja Rukan kanssa pääsi ulkoilemaan, vaikkeivat ne niin intohimoisia auringonpalvojia olekaan, kuin Jeppe. Jepen löysi aina sieltä, mihin osui pienikin auringonsäde, ja se tuntui suorastaan latautuvan aurinkoenergiasta. Kävipä Jeppe yleensä pääsiäisenä jo mökillä kastamassa talviturkinkin, vaikka järvessä oli useimmiten vielä jäät pääosin tallella.

Kuitenkin mitä enemmän Jepen viimeisiä päiviä ajattelen, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että päätökseni oli oikea eikä yhtään liian aikainen. Jeppe oli koira, joka oli luotu liikkumaan, eikä himmailemaan kipujen takia. Vaikka mietinkin edelleen, että mitä sille tapahtui kuoleman jälkeen, onko jossain taivas, vai lakkasiko Jeppe vain olemasta, olen sitä mieltä, että on parempi olla ilman kipuja, oli sitten missä tahansa.

No, pikku hiljaa alkaa kuitenkin tuntua siltä, että kaikesta huolimatta elämä jatkuu, ilman Jeppeäkin, vaikka se onkin outoa. Tällä hetkellä katseet on käännetty visusti tulevaan ja muutaman viikon päästä syntyvään varsaan!

Stella 26.3.

Hevonen kantaa 320-350 vuorokautta. Stellan varsa on näin ollen siis jo täysiaikainen sunnuntaina! Kuitenkin toivon, että varsa malttaisi vielä pysyä mahassa kehittymässä laskettuun aikaan asti, se on 26.4. 

Kelit tosin puoltavat varsan pysymistä mahassa vielä pitkäänkin, sillä yleensä tammat varsovat myöhemmin jos kevät tai kesä on kylmä. Meilläpäin on vielä jonkin verran luntakin ja isojakin yöpakkasia on vielä luvassa. Senkin puolesta olisi hyvä, että varsa pysyisi vielä mahassa, sillä se ei kylmässä voi ulkoilla kauhean kauaa, mutta sitten taas tutkimusten valossa yli 8 tunnin yhtäjaksoinen tallissa seisominen on varsan kehitykselle haitaksi.

Stellan maha alkaa olla jo valtava ja vähän sille on kehittynyt jo utareita, mutta muuten ei ole vielä (onneksi) näkyvillä merkkejä varsomisesta. Stella on edelleen superenerginen (vähän liiaksikin) ja vetelee tarhassa sellaista pukkilaukkaa, että heikompia hirvittää! Viikonloppuna aion asentaa varsomiskameran, josta voin sitten Stellaa seurata. Tarkoitus on vahtia varsomisen alkamista kotisohvalta, ja mennä paikan päälle vasta kuin H-hetki on käsillä, jotta ei tarvitse turhaan vaivata tammaa tai tallin muita hevosia. Tamma osaa siirtää varsomista, mikäli sen mielestä ei ole sopivan rauhallinen hetki varsoa, joten senkään takia liiallinen tallissa ramppaaminen ei ole hyväksi!

Olen myös koonnut Stellalle äitiyspakkausta varsomisen varalta. Sieltä löytyy pyyhkeitä, kumihanskoja, betadinea, sakset, lankaa, peräruiske (varsaa varten, jos ns. pikikakka ei tule), kuumemittari, pumpulia, tuttipullo, pinteli hännän sitomista varten sekä Hevostietokeskuksen sivuilta tulostamani Vastasyntyneen varsan kortti, johon kirjataan varsomisen tärkeät vaiheet. Paljon on tullut myös luettua varsomisesta, sillä haluan olla mahdollisimman hyvin valmistautunut ja tarvittaessa osata auttaa tammaa. On myös hyvä tietää, mikä voi mennä pieleen, jotta osaa sitten heti tarttua toimeen, jos kaikki ei menekään niin kuin Strömsössä. Hevonen on pääosin todella hyvä synnyttäjä, mutta sitten jos jokin menee pieleen, aikaa reagoimiseen ei ole kauaa.

Viikonloppu meneekin siis taas pitkälti heppahommissa, sunnuntaina suunnataan kaverin kanssa Tampereelle Hevoset-messuille, ja muuten sitten aika kuluukin varmaan koirien kanssa ja kantavaa tammaa paapoen.

Rentoa viikonloppua kaikille!