Tarkoitan siis tietenkin miestä. Ystäviä, ja ihania sellaisia, minulla onneksi on. Ja niin paljon kuin ystävistä iloa onkin, eivät he valitettavasti voi täyttää sitä Human Touchin kaipuuta. En tarkoita tällä siis seksiä, vaan sitä, että voi koskettaa ja olla lähellä toista ihmistä. Ystäviä tulee kyllä halittua, mutta harvemmin heidän kanssaan tulee käveltyä käsi kädessä tai köllöteltyä heidän kyljessään sohvalla. Joskus luin jostain naistenlehdestä sinkusta, jonka ainoa kosketus toiseen ihmiseen oli se, kun hän kävi kampaajalla ja kampaaja kosketteli hänen hiuksiaan niitä leikatessaan. Itse olen onneksi vähän onnekkaammassa asemassa.
Taas yksi yksinäinen lauantai-ilta. Miksi minulla ei ole ketään? Miten mukavaa olisikaan lähteä jonkun toisen kanssa lenkille ja lenkin jälkeen saunaan. Tai miten ihanaa olisi lähteä yksin lenkille, ja kotiin palatessa joku olisi lämmittänyt saunan valmiiksi.
Olenko täysin epärealistinen "vaatimusteni" kanssa? Etsinkö jotain, mitä ei oikeasti ole? Onko olemassa sellaista sukat jaloissa pyörimään saavaa rakkautta, vai tyytyvätkö kaikki vaan johonkuhun, joka ei välttämättä niin säväytä, kunhan vaan olisi joku?
Usein kuulee myös skeidaa siitä, että voidakseen olla jonkun toisen rakastama, täytyy ensin selvittää omat ongelmansa, ja opetella rakastamaan itseään. Väitän, että tämä on aivan bullshittiä. Ovatko muka kaikki, jotka ovat parisuhteessa, täysin ongelmattomia ja loistavaitsetuntoisia? Rakastavatko kaikki parisuhteessa olevat itseään? Miksi siis sinkun pitäisi ensin olla täysin sinut pääkoppansa kanssa ollakseen rakkauden arvoinen?
Tietenkin on hyvä selvittää asiat, jotka ovat esimerkiksi jääneet painolastiksi edellisestä suhteesta, ja päästä sen verran tasapainoon, ettei kuormita suhteen toista osapuolta kohtuuttomasti omilla ongelmillaan. Sen toisen on kuitenkin tarkoitus olla kumppani eikä terapeutti. Mutta toisaalta, eikö yksi parhaista asioista parisuhteessa ole se, että saa toiselta tukea?
Mutta se, että sinkun pitäisi ensin opetella rakastamaan jokaista mahamakkaraansa, että voisi olla jonkun toisen rakkauden arvoinen, on ihan bullshittiä. Ei se, ettet itse rakasta reisiäsi tai sitä, että olet liian herkkä, tarkoita sitä, etteikö joku muu voisi rakastaa sinua niistä huolimatta - tai niiden takia!
Miten sitten lauantai-illan sinkkuahdistuksesta selviää? No, keskittymällä siihen, mitkä asiat omassa elämässä ovat hyvin. Tämä on lääke akuuttiin sinkkuahdistukseen. Pidemmällä tähtäimellä sinkkuahdistukseen auttaa se, että muistaa, ettei kumppanin löytäminen ole elämän tarkoitus, vaan mukava bonus. Mitä jos minä en koskaan löydä ketään, olenko silti onnellinen? Oma elämä tulee rakentaa sellaiseksi, että voi vastata edelliseen kysymykseen KYLLÄ. Oppia ajattelemaan, että minä olen arvokas ihan vain itsekseni ja voin nauttia elämästäni täysin rinnoin, vaikka eläisinkin sen yksin.
Onneksi on suklaata.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti