maanantai 1. helmikuuta 2016

Sinkun alusvaatelaatikko

Mitä sitä kauniita alusvaatteita ostamaan, kuka niitä muka katsoo? Oletko sinäkin syyllistynyt tähän ajatteluun joskus? Minä ainakin olen. Mutta sitten tajusin, että kyllähän niitä katsoo joka päivä se elämäni tärkein ihminen, eli minä itse. Joka päivä puen alusvaatteet ylleni ja onhan se mukavampi vetää päälle kauniita kuin kulahtaneita alusvaatteita.





Minä tunnen itseni kauniiksi, kun yllä on alusvaatteista lähtien jotakin kaunista. Miksi ostaisin rumia alusvaatteita, kun samalla vaivalla ja samalla rahalla saa kauniitakin? Toki alusvaatteissa se ensimmäinen valintakriteeri tulee aina olla mukavuus ja kunnon tuki, mutta kun Hämeenlinnaan avattiin alusvaateliike Change, koin ahaa-elämyksen: mukavatkin alusvaatteet voivat olla kauniita!
Eilen tuli taas uusittua alusvaatevarastoa, kun Changessa oli ale. Eniten omasta alusvaatelaatikostani löytyy mustia alusvaatteita, joten päätin pistää elämän risaiseksi, ja ostaa harmaat ;) Taisi tuo setti olla koko liikkeen hempein, mutta minä nyt olen tällainen romantikko. Liivit ja housut rusetteineen vaan olivat niin ihanat!

Mukaan tarttui myös urheilurintaliivit, sillä niiden tarpeessa olin ihan oikeastikin kipeästi. Näissä pitäisi tukitaso riittää juoksemiseen sun muuhun pompotteluun. Olivat ainakin todella tukevan oloiset, ja erittäin herkullisen väriset! Itselläni tuota kupintäytettä on kertynyt jonkin verran, mutta pienirintaisellekin suosittelen urheiluliivejä. Se tuki on jotain ihan toista kuin tavallisissa, vaikkei sitä pomppivaa niin paljon olisikaan. Ja vaikka tuntuu, että se tavallisten rintsikoiden tuki riittää urheillessa, ehkäisee poven kunnollinen tukeminen sitten niitä riippurintojen muodostumista siinä vaiheessa, kun keho alkaa pikku hiljaa antautua painovoimalle.


Nykyään olen hyvin tarkka siitä, että rintaliivit istuvat täydellisesti. Nuorempana tuli tehtyä useinkin hutiostoksia kun ei tiennyt omaa kokoaan tai luuli sen olevan ihan eri kuin oikeasti. Istuvuuden ja tuen lisäksi valintakriteerinä on nykyään ulkonäkö, sillä kauniit alusvaatteet nyt vain ovat ihania, vaikkei niitä muut näekään kuin minä. Lisäksi hyvät rintaliivit ovat terveysteko, niiden tärkein funktio kun on tukea sitä rintavarustusta ja ehkäistä siten selkä- ja niskakipuja. Rintaliivit ovat myös minun elämässäni niitä pihistä ja panosta -parivaljakon panosta-juttuja. Niistä voin maksaa paljonkin, jos löydän sopivat.

Rintaliivien sovittaminen on ainakin omasta mielestäni sellaista puuhaa, että siihen pitää asennoitua etukäteen. Ikinä ei tule ex-tempore lähdettyä rintsikkaostoksille, koska se sovitusrumba on niin kamalaa. Mutta siitäkin syystä on mukavaa mennä alusvaateliikkeeseen supermarketin sijasta, alusvaateliikkeessä kun myyjä auttaa koon ja mallin valinnassa, ja tuo toisia kokoja sovitettavaksi koppiin, ei siis tarvitse ravata itse sovituskopin ja myymälän puolen välillä. Sen helpommaksi ei voi rintsikkaostokset enää tulla! Tosin itse ainakin poden yleensä sitten kassalla ahdistusta ostosten summan kuullessani, varsinkin kun kassa kertoo sinun siirtyneen VIP-asiakkaaksi, sillä ostoksesi vuoden aikana ovat olleet niin suuret. No hei, voisi niitä rahojaan huonomminkin tuhlata kuin itseens, vai mitä?



3 kommenttia:

  1. Niinpä, kyllä kunnon alusvaatteisiin kannattaa satsata. Olen myös Changen asiakas, ja hassu yhteensattuma, juuri menossa ostamaan uusia urheiluliivejä :)
    Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipas tosiaan sattuma :D Mukavaa viikkoa sinullekin ja onnea alusvaatekauoille!

      Poista
  2. Ihana tuo harmaa setti.Pitääpä mennä itsekin alelle

    VastaaPoista