Hyvää Suomenhevosen päivää!

Tänään on liputuspäivä, mutta syy siihen ei taida olla kaikilla tiedossa. Tänään on nostettu liput salkoon kansallisaarteemme suomenhevosen kunniaksi!

Sen turpa on samettia ja sydän kultaa. Suomenhevonen on 110-vuotisen historiansa aikana kokenut monenlaista: se on ollut pelto- ja metsätöissä, sotahevosena, ravurina ja ratsuna. Tämä uuttera ja peloton toverimme on ehdottomasti ansainnut oman päivänsä ja lipun salkoon sen kunniaksi!

Minulla on ollut kunnia tuntea elämäni aikana monta hienoa suomenhevosta, vaan hienoin ja rakkain niistä on ja tulee aina olemaan jo edesmennyt tammani Maalveera, tuttujen kesken Veera tai Rukka. Tuon lempeän ja kiltin tamman kanssa tuli koettua monenmoista ja ikuisesti olen kiitollinen, että sain sen kanssa kymmenen vuotta kulkea samaa polkua.

Kun Veerasta aika jätti viisi vuotta sitten, ajattelin, etten enää ikinä hanki uutta hevosta. Ketään Veeran veroista ei tulisi koskaan.

Ei varmaan tulekaan. Se tulee aina olemaan se elämäni hevonen. Mutta sinne sydämeen mahtuu kuitenkin toinenkin, ja niin vihdoin viime kesänä elämääni saapui pieni mutta pippurinen Stella.

Stella on toisaalta niin erilainen ja toisaalta niin samanlainen kuin Veera. Stella on omanarvonsa tunteva pippurinen neiti, jolle ei ryppyillä. Mutta on silti on kuitenkin kivaa aina välillä laittaa pää mamman kainaloon ja pyytää rapsutusta.

Stella on niin nuori, että lähes tulkoon kaikki on sen kanssa vielä uutta ja jännittävää. Jännittävintä on ehkä ollut olla ensimmäinen ihminen, joka sen selkään on kiivennyt ja joka on sillä ratsastanut. Tällä viikolla minusta tulee toivottavasti myös ensimmäinen, joka sillä on koskaan kärryillä ajanut!

Vaikka suomenhevoset ovat yleisesti ottaen aika ahnetta porukkaa, en ole ikinä tavannut niin ahnetta hevosta kuin Stella! Se varmaan kiipeäisi leipäpalasta vaikka puuhun, jos osaisi. Osittain siksi se on ollut niin oppivainenkin, kun herkuilla on helppo motivoida.

Veera oli hyvin herkkä hevonen, ja se opetti ratsastamaan kauniisti, ohjasta kiskomatta ja painoapuja käyttäen. Stellalla kun ei ollut kukaan koskaan aikaisemmin ratsastanut, olen päässyt toteuttamaan samoja oppeja sillä. Se onkin osoittautunut mainioksi ratsuksi, jonka kanssa ratsunalkeiden opetteleminen on ollut todella helppoa! Kuinka helppoa se on jatkossa, sen näyttää aika.

Olen ollut todella onnekas, kun elämässäni on ollut ja on edelleen näin upeita suomenhevosia. Ilman näiden hevosten rintamalla taistelleita ja jälleenrakentamisessa auttaneita esi-isiä voisi meidän suomalaisten historia ja nykyelämä olla erilaista.

Niinpä siis lippu salkoon suomenhevosen kunniaksi, se jos joku on sen ansainnut!