perjantai 20. huhtikuuta 2018

Miniköntsä on Mini-Jeppe!

Kuinka onnellinen olenkaan siitä, että Rukka sai tuntea Jeppe-sedän viisi kuukautta elämästään. Päivä päivältä huomaan Rukassa paljon yhtäläisyyksiä Jepen kanssa, niin ulkonäöllisesti kuin muutenkin.



Jepellä ja Rukalla on melko samanlainen väritys, mutta peilikuvana! Jepellä oli ruskea laikku hännän oikealla puolella, Rukalla vasemmalla.

Rukan sivuprofiilikin muistuttaa suuresti Jeppeä.


Jeppe-setä oli Rukkasen suuri idoli, joten ei ihmekään, että maneereja on tarttunut! Ainakin harrastukset ovat samat:

Jeppe kaivuuhommissa...

... Ja tässä Rukka!

 Jeppe lempipuuhassaan...


... Ja Rukka saman pallon kimpussa.




Myös nukkuma-asennoissa on samaa:


4

Olipa ihana selata vanhoja kuvia ja huomata, miten ihana elämä Jepellä olikaan, ja muistella, miten paljon se toi minulle iloa. Miniköntsän elämä on vielä aluillaan, ja varmasti sekin ehtii tuoda minulle paljon iloa, ja vähän varmasti myös harmaita hiuksia!

Mielenkiinnolla odotan, tuleeko Rukasta samanlainen uimamaisteri kuin Jepestä. Jepen perässä Rukka olisi varmasti mennyt vaikka heikoille jäille ja epäilemättä järveenkin.

Ihana mammakoira Emma ei olisi voinut ihanampaa Miniköntsää tehdä <3

Mammakoira Emma <3

Viikonloppu meneekin miniköntsäilyn lisäksi varsomiskameraa vahtiessa, sillä  eilen alkoi näyttää siltä, että kohta saattaisi alkaa tapahtua! Jännityksellä odotan, joko Minipallura mönkii maailmaan tänä viikonloppuna, vai pitääkö se meitä pidempään jännityksessä.

Aurinkoisen miniköntsämäistä viikonloppua kaikille!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Kevätpuuhia

Vihdoin se on kunnolla täällä, siis kevät!! Lumet ovat sulaneet lähes silmissä. Vielä ei viherrä, mutta aurinko on hellinyt ahkerasti, joskin alkuviikosta tuli myös pientä sadetta, mutta se tuli oikeastaan jo tarpeeseen, jotta katupöly vähän laskeutuisi.

Vielä en ole ihan täysillä päässyt keväthommiin puutarhassa, sillä maa on vielä jäässä, mutta jotain pientä on tullut jo tehtyä, nimittäin orvokkien istuttaminen pihalla olevaan pataan!


Orvokit ovat yksiä lempikukistani ja sopivat kuin nyrkki silmään Suomen kesään, sillä ne kestävät pikkupakkasta ja kukoistavat vähän kylmemmässäkin ilmassa! Viime kesä oli meilläpäin todella kylmä ja onneksi en satsannut juuri muihin kesäkukkiin. 

Pelargoniat kuuluvat myös lempikukkiini ja joka vuosi yritän kesäiset pelargoniat talvettaa. Minulla on kellari, mutta se menee talvella pakkasen puolelle, joten talvettaminen siellä ei onnistu. Olenkin talvettanut pelargoniat ikkunalaudalla (viilein mahdollinen paikka) ja tällä kertaa se onnistui yli odotusten, sillä en menettänyt kuin yhden!


Ensimmäiset pelargoniat alkavat jo kukkia, mutta ulospääsyä ne joutuvat vielä odottamaan tovin, sillä ihan niin lämmintä ei vielä ole!

Emma ja Rukka ovat olleet ahkerasti myös mukana pihapuuhissa ja Rukka onkin ottanut asiakseen hoitaa pihan kaivuutyöt!


Miksi pihalla pitää olla kuoppia keskellä kulkuväylää, se ei ole minulle vielä selvinnyt, mutta varmaan Rukalla on tässä joku ajatus takana kuitenkin??

Iso osa vapaa-ajasta menee tietenkin tallilla, sillä mammahevosen laskettu aika lähenee!


Stella alkaa olla jo aika muhkea, kuten kuuluukin, sillä sen laskettu aika on jo ensi viikon torstaina! Voipi kuitenkin olla, ettei varsa saavu vielä silloin, sillä Stellalla ei ole vielä mitään merkkejä siitä, että varsominen alkaisi lähestyä. Onneksi sen karsinassa on kuitenkin varsomiskamera, mistä voi seurata Stellan oloa yölläkin.

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!




perjantai 13. huhtikuuta 2018

DIY: Pyykkietikka

Olen luopunut huuhteluaineen käytöstä jo vuosia sitten, sillä mielestäni se on vain turhaa kemikaalikuormaa vesistöllemme. En myöskään voi sietää huuhteluaineen hajua. En ole hajusteyliherkkä, mutta se yliannostellun huuhteluaineen haju ärsyttää ja jopa aiheuttaa pahoinvointia. Toisinaan esimerkiksi lenkillä ollessa vastaantulijan haistaa vielä pitkään ohituksen tapahduttua, kun ilmaan jää haisemaan niin sankka huuhteluaineen haju.

Muutaman kerran olen törmännyt Facebookin niksipalstoilla siihen, että joku kyselee, miten voisi laimentaa huuhteluainetta, kun se haisee niin voimakkaalta. Paras tapa tähän laimentamiseen on jättää se huuhteluaine kauppaan!

Nyt kuitenkin olen tutustunut huuhteluaineen haastajaan pyykkietikkaan, ja täytyy sanoa, että nykyään meilläkin lisätään pyykin huuhteluveteen jotain! Pyykkietikkaa myydään kaupoissakin, mutta sitä on erittäin helppoa ja halpaa tehdä itse.



Pyykkietikan edut:

- Ympäristöystävällinen
- Edullinen
- Tekee pyykistä pehmeää ilman valtavaa kemikaalikuormaa
- Miellyttävä, ei liian vahva, tuoksu
- Ei pilaa tekstiilejä tai niiden ominaisuuksia kuten huuhteluaine, joka mm. heikentää pyyhkeiden imutehoa ja tuhoaa farkkujen elastaanin
- Poistaa pesukoneesta pesuainejäämiä
- Ei sisällä yleisesti allergisoivia ainesosia
- Poistaa sähköisyyttä

PYYKKIETIKKA

4 dl etikkaa
1 dl vettä
15-20 tippaa eteeristä tuoksuöljyä

Sekoita aineet pulloon. Ravista ennen käyttöä, sillä eteerinen öljy jää yleensä lillumaan pyykkietikan pintaan.



Laita pyykkiä pestessä pyykkietikkaa huuhteluainelokeroon puolisen desiä.

Pyykit saattavat kosteina haista aavistuksen etikalta, mutta haju häviää kyllä pyykkien kuivuessa ja jäljelle jää ihana eteerisen öljyn tuoksu.

Eteerisiä öljyjä myyvät ainakin luontaistuotekaupat ja ainakin meidän paikallisesta Prismasta niitä löytyy saunatarvikeosastolta. Ja jos eteeriset öljyt eivät miellytä, pyykkietikka toimii kyllä ilman niitäkin!

Yritin kovasti miettiä, mutta en keksinyt yhtäkään syytä, miksi huuhteluaine olisi pyykkietikkaa parempaa. Ainakin meille pyykkietikka on tullut jäädäkseen!


Aurinkoista viikonloppua ja hyviä pyykkäyshetkiä kaikille!




maanantai 9. huhtikuuta 2018

Hevosmessuilla

Viime viikonloppuna järjestettiin Tampereen Messukeskuksessa hevosmessut. En ollut näillä messuilla ikinä käynyt, joten nyt oli aika korjata tilanne! Ahkerasta ilmaislippujen metsästyksestä huolimatta minulle ja kaverilleni ei sellaisia siunaantunut, joten ostettiin netistä ennakkoliput. 18 euroa päivän lippu, ihan mukiinmenevä hinta.


Suuntasimme messuille sunnuntaina  ja ohjelmaahan siellä oli jos jonkinlaista ja varmasti kaikenlaiseen makuun. Itse tykkäsin suuresti Satulansovituksen perusteet -demosta sekä Centerd Riding- jutuista. Centered Ridingiin olen tutustunut ensimmäisen kerran viitisentoista vuotta sitten, ja voi että mitä ahaa-elämyksiä herkän tamman ratsastaja siitä saikaan! Silloin alkoi vihdoin ymmärtää, miksi hevonen ratsastaessa toimii, niin kuin toimii. Samalla CR-painotteisella ratsastustiellä ollaan edelleen. Centered Riding on hyvin istuntapainotteista ratsastusta ja se perustuu hyvin pitkälti siihen, miten hyvin ratsastaja tuntee oman kehonsa.Vieläkään en tosin täysin ymmärrä hevosen toimintaa, saati sitten oman kroppani, joten kehittämistä ja korjattavaa on vielä paljon!

Satulansovituksen perusteet taas on sellainen juttu, jonka jokaisen ratsastajan pitäisi ratsastajanuransa aikana opiskella! Tuo hevosen ja ratsastajan väliin ratsastajan painoa ja tuomaa painetta jakamaan suunniteltu esine kun on niin tärkeä osa ratsastusta, eikä yksi satula todellakaan sovi kaikille hevosille. Ja satulan sopivuus hevoselle on ehdottoman tärkeää! Vai tykkäisitkö itse työskennellä epäsopivissa ja kipua tuottavissa työvaatteissa? Satulan sovittaminen ei todellakaan ole helppoa, ja siinä on monta asiaa, mitä huomioida. Asiaa saattaa myös auttaa, jos kuu ja tähdet ovat oikeassa asennossa! Meillä on todennäköisesti edessä Stellan mammaloman jälkeen uuden satulan hankinta, joten tämä opastus tuli tarpeeseen.

Messujen parasta antia oli ehdottomasti kuitenkin Henri Ruosteen kouluratsastusklinikka!


Ruoste osasi selittää asioita niin, että tällainen vähän puskaratsastajampikin ymmärsi, ja jaksoi myös selittää, miksi mitäkin tehtävää tehtiin ja mitä hän itse treenaa kotona, ja miksi virheet eivät haittaa ja mitä niistä voi oppia. Myös klinikassa esiintynyt hevonen oli niin upealiikkeinen, että sitä oli ilo katsella!

Sen sijaan aamulla ollut Anna-Juulia Kontion esteklinikka jätti tämän puskakouluratsastajan vähän kylmäksi. Anna-Juulia Kontio on loistava ratsastaja, ja siksi odotin klinikaltakin enemmän, mutta nyt tuntui, että olin seuraamassa vain tehtävänantoa, kun mitään ei avattu juuri sen enempää.

Myös messujen ostosmahdollisuudet jättivät minut kylmäksi. Kojua oli kojun perään, mutta huiput messutarjoukset uupuivat täysin!

No, toisaalta hyvä, sillä lompakossa ei juurikaan ole tällä hetkellä löysää, kun yritän pitää roposista kiinni lähestyvän varsomisen takia, jos siinä tuleekin jotain yllättävää. Olin kuitenkin suunnitellut jotain ostavani ihanalle tulevalle mammalle ja varsalle, mutta ylihintainen krääsä ei kiinnostanut, joten jäivät pollet vaille tuliaisia!


Jotain ostettavaa onneksi sentään löytyi! Olen halunnut tämän ihanan suomenhevosilla kuvitetun kestokassin jo pitkään, ja nyt vihdoin sain sen kotiutettua!



Myös 110 kertomusta suomenhevosesta -kirja on ollut ostoslistallani jo pitkään, ja nyt sain senkin hankittua. Kirja on ilmestynyt viime vuonna, Suomen 100-vuotisjuhlavuonna ja suomenhevosen 110-vuotisjuhlavuonna. Ihan tyhjin käsin ei sentään tarvinut messuilta lähteä!

Mutta siltikin olisin toivonut messuille enemmän niitä huipputarjouksia, normaalihintaista tavaraa voin ostaa kaupasta tai tilata netistä normaalihinnalla koska tahansa. Pohjat taisi ehkä vetää Horze, jossa kaverini kanssa ihailimme Horzen lampaankarvasatulavyötä hintaan 79,95, kun saman vyön saa normipäivänä Puuilosta hintaan 49,90. Emme sitten tarttuneet edes Horzen kaikesta -20 % -messutarjoukseen...

Plussaa messut saivat hyvästä ruokaravintolasta, joka oli vielä kaiken lisäksi kohtuuhintainen! Plussaa myös hyvästä ja monipuolisesta ohjelmatarjonnasta, mutta miinusta siitä, että kaikkea kivaa seurattavaa oli paljon päällekkäin ja jos sen lisäksi olisi halunnut vielä shoppailla, olisi tullut kiire. 

Kaiken kaikkiaan heppamessupäivä oli kuitenkin kiva, nähtäväksi jää, lähdenkö ensi vuonna, riippuu ohjelmasta. Nyt on muutamaksi viikoksi messut messuiltu, sillä seuraavaan muutamaan viikkoon en uskalla poistua kotoa kauhean kauaksi varsomisen varalta!

Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Elämä jatkuu... Kai?

Mennyt pääsiäinen oli itselleni todella outo. En syönyt mämmiä, minulla ei ollut rairuohoa tai muitakaan pääsiäiskoristeita, en nähnyt kavereita tai käynyt ulkona. En yksinkertaisesti jaksanut, eikä huvittanut.

Aina ennen pääsiäislomalla ollaan ulkoiltu runsaasti koirien kanssa ja erityisesti Jepen kanssa nautittu kevätauringon lämmittävistä säteistä. Nyt ei ollut enää Jeppeä. Onneksi Emman ja Rukan kanssa pääsi ulkoilemaan, vaikkeivat ne niin intohimoisia auringonpalvojia olekaan, kuin Jeppe. Jepen löysi aina sieltä, mihin osui pienikin auringonsäde, ja se tuntui suorastaan latautuvan aurinkoenergiasta. Kävipä Jeppe yleensä pääsiäisenä jo mökillä kastamassa talviturkinkin, vaikka järvessä oli useimmiten vielä jäät pääosin tallella.

Kuitenkin mitä enemmän Jepen viimeisiä päiviä ajattelen, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että päätökseni oli oikea eikä yhtään liian aikainen. Jeppe oli koira, joka oli luotu liikkumaan, eikä himmailemaan kipujen takia. Vaikka mietinkin edelleen, että mitä sille tapahtui kuoleman jälkeen, onko jossain taivas, vai lakkasiko Jeppe vain olemasta, olen sitä mieltä, että on parempi olla ilman kipuja, oli sitten missä tahansa.

No, pikku hiljaa alkaa kuitenkin tuntua siltä, että kaikesta huolimatta elämä jatkuu, ilman Jeppeäkin, vaikka se onkin outoa. Tällä hetkellä katseet on käännetty visusti tulevaan ja muutaman viikon päästä syntyvään varsaan!


Stella 26.3.

Hevonen kantaa 320-350 vuorokautta. Stellan varsa on näin ollen siis jo täysiaikainen sunnuntaina! Kuitenkin toivon, että varsa malttaisi vielä pysyä mahassa kehittymässä laskettuun aikaan asti, se on 26.4. 

Kelit tosin puoltavat varsan pysymistä mahassa vielä pitkäänkin, sillä yleensä tammat varsovat myöhemmin jos kevät tai kesä on kylmä. Meilläpäin on vielä jonkin verran luntakin ja isojakin yöpakkasia on vielä luvassa. Senkin puolesta olisi hyvä, että varsa pysyisi vielä mahassa, sillä se ei kylmässä voi ulkoilla kauhean kauaa, mutta sitten taas tutkimusten valossa yli 8 tunnin yhtäjaksoinen tallissa seisominen on varsan kehitykselle haitaksi.


Stellan maha alkaa olla jo valtava ja vähän sille on kehittynyt jo utareita, mutta muuten ei ole vielä (onneksi) näkyvillä merkkejä varsomisesta. Stella on edelleen superenerginen (vähän liiaksikin) ja vetelee tarhassa sellaista pukkilaukkaa, että heikompia hirvittää! Viikonloppuna aion asentaa varsomiskameran, josta voin sitten Stellaa seurata. Tarkoitus on vahtia varsomisen alkamista kotisohvalta, ja mennä paikan päälle vasta kuin H-hetki on käsillä, jotta ei tarvitse turhaan vaivata tammaa tai tallin muita hevosia. Tamma osaa siirtää varsomista, mikäli sen mielestä ei ole sopivan rauhallinen hetki varsoa, joten senkään takia liiallinen tallissa ramppaaminen ei ole hyväksi!


Olen myös koonnut Stellalle äitiyspakkausta varsomisen varalta. Sieltä löytyy pyyhkeitä, kumihanskoja, betadinea, sakset, lankaa, peräruiske (varsaa varten, jos ns. pikikakka ei tule), kuumemittari, pumpulia, tuttipullo, pinteli hännän sitomista varten sekä Hevostietokeskuksen sivuilta tulostamani Vastasyntyneen varsan kortti, johon kirjataan varsomisen tärkeät vaiheet. Paljon on tullut myös luettua varsomisesta, sillä haluan olla mahdollisimman hyvin valmistautunut ja tarvittaessa osata auttaa tammaa. On myös hyvä tietää, mikä voi mennä pieleen, jotta osaa sitten heti tarttua toimeen, jos kaikki ei menekään niin kuin Strömsössä. Hevonen on pääosin todella hyvä synnyttäjä, mutta sitten jos jokin menee pieleen, aikaa reagoimiseen ei ole kauaa.

Viikonloppu meneekin siis taas pitkälti heppahommissa, sunnuntaina suunnataan kaverin kanssa Tampereelle Hevoset-messuille, ja muuten sitten aika kuluukin varmaan koirien kanssa ja kantavaa tammaa paapoen.


Rentoa viikonloppua kaikille!

torstai 29. maaliskuuta 2018

Pohjaton suru

Jenson 27.10.2004 - 22.3.2018


Paras ystäväni on poissa. Sydämessä on suuri aukko, niin suuri, etten tiedä, pystyykö sitä enää ikinä täyttämään.

Jo muutaman viikon ajan minulla oli ollut tunne, että Jepellä ei ollut kaikki hyvin. Se ei ontunut, liikkui edelleen mielellään ja hyppeli sohvalle ja kulki portaita hyvin. Oli vain epämääräinen kutina siitä, että Jeppe on kipeä. Ainoa selkeä oire oli lisääntynyt lumen syönti.

Niinpä varasin kolmisen viikkoa sitten Jepelle eläinlääkäriajan röntgenkuvauksiin, ja kuvien tulokset olivatkin melko lohdutonta kuultavaa. Spondyloosia rinta- ja kaularangassa, nivelrikkoa olkapäissä ja kyynärissä. Päätettiin aloittaa jatkuva kipulääkitys. Mutta ei siinä kaikki, eläinlääkäri huomasi Jepen vasemmassa silmässä muutoksia, jotka viittasivat glaukoomaan eli silmänpainetautiin. Koska "omalla" eläinlääkäriasemallamme ei ole silmän kunnollisiin tutkimuksiin vaadittavaa välineistöä, varasin ajan Tampereelle seuraavaksi päiväksi. Lääkäri oli ollut oikeassa: Jepellä oli glaukooma. En halunnut enää lähteä niin radikaaliin toimenpiteeseen kuin silmän poistoon, kun Jepellä oli jo muutakin vaivaa. Päätettiin kokeilla, jos silmänpaine lähtisi alenemaan silmätippojen avulla, ja kontrolli viikon päähän. 

Tipat tuntuivatkin auttavan, ja Jeppe oli viikonlopun ajan pirteämpi. Mutta sitten alkuviikosta se alkoi selkeästi olla kipeämmän oloinen. Torstaina matkasimme taas Tampereelle silmäkontrolliin, ja paineet olivatkin laskeneet, mutta Jeppe oli silti edelleen kipeän oloinen. Lumen syöminen oli saanut jo maanisia piirteitä, ja Jeppe heräsi jo 2-3 kertaa yössä vain halutakseen ulos syömään lunta.

Päätimme eläinlääkärin kanssa vielä kokeilla nostaa kipulääkeannostusta, jos se vielä auttaisi. Annostus lähes tuplattiin ja päätin vielä katsoa muutaman päivän, jos rakkaan ystävän olo helpottaisi.

Ei se auttanut. Tai auttoi sen verran, että Jepellä oli parempiakin hetkiä, mutta koska se halusi edelleen liikkua ja juosta, se tunsi sen aina iltaisin. Maanantaina töistä tullessani Jeppe ei ollutkaan enää olohuoneen ikkunalla odottamassa, kuten aina. Silloin tein raskaan päätöksen: nyt on aika parhaan ystävän päästä kivuistaan.

Sain onneksi tutun eläinlääkärin lopettamaan Jepen kotiin viime viikon torstaina. Jeppe ei olisi voinut kauniimmin lähteä: omassa sängyssä leikittyään ensin vielä viimeiset leikit.


Olisin halunnut haudata Jepen, mutta koska kevät ei vieläkään tee tuloaan, isä vei Jepen tuhkattavaksi. Eilen kävimme sirottelemassa Jepen tuhkat mökille, missä se rakasti uida, juosta ja leikkiä pallolla.


En vieläkään voi oikein uskoa, että Jeppe todella on poissa. Etten enää koskaan heitä sille palloa tai vie sitä mökille uimaan. On niin outoa tulla töistä kotiin, kun se ei enää ole vastassa. Katsoessani Jepen tyhjää sänkyä tunnen pohjatonta surua ja ikävää.

Jeppe oli mitä parhain ystävä, se kuunteli aina murheita ja lohdutti eikä sen seurassa voinut lopulta olla hymyilemättä, eikä Jepen kanssa tylsiä hetkiä juuri ollut. Se oli elämäniloisin tyyppi, jonka olen koskaan tuntenut.




Kiitos Jenson, että sain kulkea kanssasi yli 13 vuotta. Kiitos kaikista ihanista hetkistä ja kauniista muistoista. En toivota sinulle rauhallista lepoa, sillä lepo oli sinulle aina vain välttämätön paha ennen seuraavan leikin alkua. Toivotan sinulle mitä parhaimpia palloleikkejä siellä jossain <3


 
Itse en jaksa pääsiäistä tänä vuonna kummemmin viettää, en ole edes rairuohoa istuttanut. Muutaman narsissin olen ostanut, mutta nekin ovat vielä pahvikassissaan. Kaikesta huolimatta haluan kuitenkin toivottaa Sinkkiksen lukijoille hyvää pääsiäistä!


perjantai 16. maaliskuuta 2018

Rukkane

On aika esitellä tarkemmin Sinkkulaakson ihan ikioma minimonsteri, Rukka!



Rukka, viralliselta nimeltään Borntorun, on maailman suloisin pikku riiviö. Rukka rakastaa ihmisten ja asioiden puremista, päätöntä juoksemista, juttujen rikkomista, ihmisten ja toisten koirien kiusaamista ja erityisesti syömistä!

Rukka painoi syntyessään vain 144 grammaa ja mahtui kämmenelle.

Rukka syntyi viime vuoden lokakuussa ja on rakkaan Emmani pentu. Rukalla on yksi sisko ja kaksi veljeä, jotka nekin ovat ehtaan russelityyliin hirveitä, mutta ah niin ihania riiviöitä! Emmalta tilasin yhden sileäkarvaisen narttupennun, ja koska Emma on niin kauhean kiltti, se teki tietenkin juuri sellaisen (toisesta narttupennusta tuli puolikarkea).  Välillä mietin, miten Rukka voi olla niin täydellinen, mutta sitten muistan, että tietenkin siksi, että se on maailman ihanimman Emman tekemä!


 Rukka vasemmalla, oikealla sisko Justiina.



 Ulkoilu ei ollut alkuun Rukan makuun, mutta nyt se osaa jo ottaa siitä ilon irti!



Rukka on aina mielellään kaikessa mukana ja tällä pienellä tehopakkauksella riittääkin loputtomiin energiaa!


Jeppe-setä on Rukan suuri idoli, vaikka Jeppe ei Rukasta niin (tai siis yhtään) välitäkään. Aina on oltava siellä, missä Jeppekin ja tehtävä sitä, mitä Jeppekin!

Jepen tavoin Rukkakin rakastaa autoilua. Rukka matkustaa autossa turvallisesti kevythäkissä, tai niin minä ainakin luulin...


...Kunnes eräänä päivänä Rukkanen oli syönyt itsensä läpi kevythäkin katosta! Kukkuu, mamma!


Tuntuu, että Rukka on kasvanut ihan huisin nopeasti - ja onhan se! Se oli selkeästi pentueen pienin, mutta viimeksi kun nähtiin Rukan veljet, se oli ottanut niitä ihan hurjasti kiinni kasvussa! 

Rakkaan lapsen tavoin Rukallakin on monta lempinimeä, mutta niistä käytetyin on ehkä Miniköntsä! Miniköntsä juontaa juurensa Rukan ruumiinrakenteeseen, sillä kun Rukka oli vähän nuorempi, se oli niin paljon sisaruksiaan pienempi, mutta kuitenkin ruumiinrakenteeltaan hyvin roteva jässikkä, eli köntsä. Siis Miniköntsä <3


Rukalla on maailman ihanin pieni vaaleanpunainen nahkamassu <3

 
Rukassa on oikeastaan mielestäni enemmän samaa näköä Jepen, kuin äitinsä, kanssa, mikä on hassua, sillä Jeppe ei ole Rukalle mitään sukua! Mutta jostain aina kummasti huomaa, että nämä kaksi ovat äiti ja tytär! :D

On kyllä ollut aivan ihanaa seurata oman koiran kasvua ihan vastasyntyneestä asti. Kertaakaan ei ole minimonsteriprojekti kaduttanut!


Rukkamaista viikonloppua kaikille!