torstai 26. syyskuuta 2019

Sinkkis kiittää ja kumartaa!

Olettekin varmaan huomannut, ettei tämä blogi ole päivittynyt enää tammikuun jälkeen. Ei ole yksinkertaisesti ollut enää aikaa eikä innostusta, eikä ole oikeastaan kauheasti enää aikaa tuunaillakaan mitään, joten ei kauheasti ole tälle puolelle mitään kirjoitettavaa. Niinpä Sinkkis kiittää ja kumartaa, ja lopettaa tällä erää tähän. Jätän blogin kuitenkin vielä tänne, mikäli joskus vielä kirjoitusinspiraatio iskee!

Hevosblogini Pallurablogi jatkaa edelleen, samoin Joulublogini Kinkkuelämää ja Kinkkis onkin jo aktivoitunut tälle vuodelle! Instagram-tililläni @jennisalvisto jaan edelleen sisustus- ja DIY-juttuja, joten jos ne kiinnostavat edelleen, tervetuloa seuraamaan!


Kiitos kaikille mukana olleille!

tiistai 29. tammikuuta 2019

Sähkönsäästövinkkejä

Pakkanen paukkuu ja sähkömittari juoksee kuin Lasse Viren konsanaan. Itse vaihdoin tuossa jokin aika sitten sähköyhtiötä ja nyt sain uudesta yhtiöstä ensimmäisen laskun. Sähköyhtiö laskuttaa kyllä todellisen mittarinlukeman mukaan, mutta laskussa oli kuitenkin esitetty vuotuinen käyttöarvio, joka perustuu aikaisempien vuosien sähkönkäyttööni.

Käyttöarvio oli aivan naurettavan alhainen suorasähkölämmitteiselle omakotitalolle, vaivaiset 7440 kWh. Tuo lukema on niin pieni, että edes kaikki maalämmöllä lämpiävissä taloissa asuvat eivät pääse noin pieneen sähkönkulutukseen vuoden aikana. Niinpä vilkaisin sähkömittaria, ja kaivoin esiin lukeman, mitä mittari näytti talooni muuttaessani. Olen nyt asunut talossani 6,5 vuotta, ja laskin sitten vuotuisen keskiarvon sähkönkulutukselleni. Ja toden totta: talossani kuluu sähköä alle 8000 kWh vuodessa. Ja se on vähän.



Miten säästää sähköä?

Kuinka sitten pääsen näin pieniin sähkönkulutuslukemiin, vaikka taloni lämpiääkin pääasiassa sähköllä? 

1. Ilmalämpöpumppu.

Ostin talooni ilmalämpöpumpun heti muuttaessani. Se maksoi vähän alle 2 000 euroa, mutta on varmaan jo kuudessa vuodessa säästänyt hintansa takaisin. Käytän ilmalämpöpumppua pääasiassa vain lämmittämiseen, sillä en kesäisin juurikaan kärsi kuumuudesta, joten viilennykselle ei ole tarvetta.

2. Vedä mieluummin villasukat jalkaan kuin että kääntäisit patteria isommalle. 

Talvisin pidän taloni sisälämpötilan noin 20 asteessa. Tarkenen siinä hyvin, mutta se säästää merkittävästi sähköä verrattuna siihen, että lämmintä olisi 22-23 astetta. Makuuhuoneessani on lämpöasteita vain 18 talvella, sillä nukun paremmin viileässä.

3. Takka.

Minulla on olohuoneessa varaava takka, pönttöuuni. Lämmitän sen melkein joka päivä. Puut saan isältäni ilmaiseksi, mikä helpottaa paljon. Hyvälaatuinen polttopuu ei ole ostettuna halpaa ja saattaa tulla samoihin hintoihin sähkölämmittämisen kanssa. Toisaalta, sähkölämmitys ei ole läheskään niin tunnelmallista kuin puu.

Saunani lämpiää myös puilla, silloin kun lämpiää. Melko laiska olen yksin saunomaan.

4. Minimoi kuumat suihkut!

Äkkiseltään sitä ajattelisi, että pitkät suihkut näkyvät lähinnä vesilaskussa, mutta se veden lämmittäminen maksaa, ja paljon! Käyn suihkussa joka päivä, mutta esimerkiksi kuntosalilla käytyäni käytän salin suihkua.

5. Pidä talvella mattoja lattialla ja ikkunoissa paksuja verhoja.

Molemmat pitävät hyvin kylmää loitolla. Ikkunat ja ovet kannattaa tietysti tiivistää, mutta hohkaavaa kylmää voi torjua myös paksuilla verhoilla. Aurinkoisina talvipäivinä verhot kannattaa avata, jotta aurinko pääsee lämmittämään sisätiloja, mutta yöksi ne kannattaa taas sulkea.


6. Kovilla pakkasilla kannattaa sulattaa pakastin.

Pakasteet säilyvät kätevästi ulkona sillä välin, kun sulatat pakkasta. Kun ylimääräinen jääkerros pakastimesta on sulatettu, se vie vähemmän sähköä.


Meillä täällä Kanta-Hämeessä onneksi vihdoin tänään lauhtui siedettäviin pakkaslukemiin, mutta valitettavasti pelkään, että ne pahimmat pakkaset ovat vielä tulossa helmikuun puolella. Toivotaan, että olen väärässä!

torstai 17. tammikuuta 2019

Joulunjälkeistä elämää ja kierrätystä

Pahoittelen piiiiiiiiiiiiiitkää blogihiljaisuutta. Ei ole yksinkertaisesti ollut aikaa eikä paukkuja tämän blogin kirjoittamiseen, ja olen päättänyt, etten tästä ota stressiä, sillä tämän tulisi olla minulle iloa tuottava harrastus, eikä stressiä aiheuttavaa pakkopullaa. Kauheasti en ole myöskään ehtinyt kotona aikaa viettämään tai askartelemaan ja tuunailemaan, joten kirjoitettavaa ei yksinkertaisesti ole ollut.

Jotain sain kuitenkin aikaan joulun jälkeen! Kovasti tuli jouluna poltettua kynttilöitä, ja tulee edelleen, kun pimeää riittää. Kynttilänjämiä en raaski heittää roskiin, varsinkaan kun niitä kertyy tässä taloudessa ihan hirveästi. Otan talteen jopa alumiinituikkuihin jääneet pienet jämä, ennen kuin nakkaan tuikun kuoret kierrätykseen. Näistä väsäsin uusia kynttilöitä sekä sytykesipsejä.


Nämä monivärikynttilät olivat tosi helppoja tehdä! Tein ne vanhoihin salaattijuustopurkkeihin, jotka kyllä olivat vähän liian suuria halkaisijaltaan tähän hommaan, mutta muuta ei nyt ollut tarjolla. Ensin sulatin kaikki sinisävyiset kynttilät ja lisäsin vähän valkoisia kynttilöitä joukkoon. Laitoin sydänlangan purkkiin ja tuin sen pillien avulla pystyyn. Sitten kaadoin sulan steariinin purkkeihin ja annoin jähmettyä.


Kun sininen steariini oli jähmettynyt, sulatin ja lisäsin vaaleanpunaiset ja vihreät steariinit ja annoin jähmettyä. Valmiita!


Ei nää nyt ihan Puttipajan kynttilöiden veroisia ole :D Mutta menettelevät! Pääasia, että jämät pääsivät vielä jatkokäyttöön. 

Kynttilöiden lisäksi jatkokäytin jämiä vielä sytykesipseihin, jotka ovat superkäteviä nyt, kun takka lämpiää joka päivä.



Joulun jäljiltä on yllättäen eniten punaisten kynttilöiden jämiä, joten sytyksesipseistäkin tuli taas vaaleanpunaisia.

Siinä oli Sinkkiksen tuunaukset tältä erää! Tällä hetkellä minulla on meneillään kotona yksi vähän suurempi sisustusprojekti, jonka toivottavasti saan pian saatettua loppuun ja esiteltyä sitten teille. 


Monstereiden kanssa toivotamme kaikille oikein hyvää alkanutta vuotta!