sekä naureskelin tämän linkin http://www.thelocal.se/20160118/mystery-giant-ice-penis-causes-headache-in-gothenburg jääpenikselle. Olenkin saanut ystäviltä hyväntahtoista kuittailua siitä, että siitä puhe, mistä puute. Yksi ystävä jopa lupasi muistaa minua iltarukouksessaan asian tiimoilta... No pakko myöntää, että miesrintamalla on ollut aika hiljaista, ollut jo pidempään. Kaiken maailman verkkoja on kyllä viritelty, on kokeiltu Tinderiä, Suoli24:ta sekä Facebookin sinkkupalstoja, ei vaan ole tärpännyt. Jokunen ihan hyvänoloinen, normaali mieskin noiden kautta on tullut tavattua, mutta jollei kipinöi, niin ei kipinöi. Joskus siis sanonta "Vika ei ole sussa" saattaa pitää paikkaansa, vaikka yleensähän se tarkoittaa sitä, että vika on just ja nimenomaan sussa. Omasta mielestäni kuitenkin se oman elämän jakaminen jonkun kanssa on niin iso juttu, ettei sitä voi tehdä ihan kenen tahansa kanssa, vaan sen pitää olla sellainen tyyppi, jonka kanssa kipinöi. Ja jollei se kipinöi alussa, hyvin todennäköisesti se ei kipinöi myöhemminkään. Tietenkään en oleta, että kymmenen vuoden päästä kipinöi samalla lailla, mutta haluan, että vielä kymmen vuoden kuluttuakin se toinen tyyppi sytyttää edes jollain lailla. Mieluummin olen sitten yksin, kuin huonossa suhteessa, tai suhteessa, joka on periaatteessa ihan hyvä, mutta jossa minun ei ole hyvä olla. En halua havahtua kymmenen vuoden kuluttua siihen, että hei, ei tämä ollutkaan sitä, mitä halusin, mutta on liian vaikeaa lähteä suhteesta.
Oma lukunsa on sitten tietysti nämä Internetin hullut miehet. Ne, jotka haluavat lähettää kuvia pippelistään ja vaihdossa haluavat kuvia sun rintavarustuksesta. Ei kiitos, en halua kuvia sun pippelistä enkä varsinkaan halua lähettää sulle kuvia itsestäni. Pikku vinkki, miehet: hyvin harva nainen syttyy pippelinkuvista. Ainakaan jos ette ole tunteneet pidempään tai edes ikinä tavanneet kasvokkain.
Puhdasverisiin kusipäihinkin on tullut törmättyä, siis sellaisiin, jotka hyvillä mielin pyörittävät useampaa naista yhtä aikaa, esittelevät sut äidilleen ja sitten dumppaavat seuraavalla viikolla saatesanoilla "En mä ole vielä valmis mihinkään vakavaan" ja sitä seuraavalla viikolla luet facebookista, että tämä mies seurustelee henkilön XXXXX kanssa, etkä se henkilö suinkaan ole sinä. Jopa blondinaivoilla voit päätellä, että henkilön XXXXX kanssa on tapailtu samaan aikaan kuin sinulle on puheltu yhteenmuutosta. Hetken sitä tuntee itsensä typeräksi ja aika pitkän aikaa katkeraksi, mutta lopulta voi huokaista helpotuksesta kun on päässyt tällaisesta tyypistä eroon.
Tällaisten kokemusten jälkeen sitä alkaa pikku hiljaa menettää uskoaan miehiin, mutta sitten tapahtuu jotain, mikä saa ajattelemaan, että tuollaisen miehen minäkin joskus haluan. Viime viikolla tarvitsin kaappeihin lisätilaa ja laitoin yhden muumimukin Facebook-kirppikselle myyntiin. Mies mukia hakiessaan sanoi, että tämä menee vaimolle, kun kuulin sen kerran mainitsevan, että se haluaisi tämän mukin. Siis on olemassa noin ihania miehiä, että ne kuuntelevat vaimojaan, ja vielä toteuttavat niiden toiveita! Tämä oli mielestäni aivan suunnattoman ihanaa, ja tuon miehen vaimo on kyllä oikea onnentyttö.
Sinkkuelämässä ja varsinkin yksinasumisessa on monia hyviä puolia: voi hankkia just niin monta koiraa kun haluaa ja sisustaa just niin kuin haluaa, vaikka maalata kaiken vaaleanpunaiseksi, jos haluaa (ja minähän haluan!). Ei tarvitse siivota kuin omat jäljet ja kukaan ei valita siitä, jos laittamasi ruoka on pahaa (mitä se aika usein on). Voi käyttää niitä rumia, mutta mukavia alusvaatteita eikä tarvitse ajella säärikarvoja, jos ei jaksa. Mutta sitten tulee niitä hetkiä, kun toivoisin kovasti, etten olisi sinkku: esimerkiksi se, kun iho kuivuu talvella ja olisi kivaa, kun joku rasvaisi mun selän. Ja se läheisyydenkaipuu muutenkin. Koiria on ihana halia, mutta valitettavasti se ei ole sama, kun halia toista ihmistä. Ja olisi myös ihanaa, jos olisi joku, joka hoitaisi koiriani, kun matkustaisin toiselle puolelle maailmaa katsomaan Bruce Springsteeniä ;)
Olen ollut hieman arka tekemään alotteita ja ilmaisemaan kiinnostustani. Näin vanhemmiten olen kuitenkin todennut, että jos sellainen ihme käy, että löytyy kiinnostava mies, mitä siinä menettää, jos tekee aloitteen? Muutama kuukausi sitten näin baarissa miehen, joka muistutti erittäin paljon nuorta Bruce Springsteeniä. Minä, joka olen suuri Bruce-fani ja jonka mielestä nuori Bruce on maailman seksikkäin mies (ja kyllähän se Bruce edelleenkin tihkuu seksiä), ajattelin tietenkin, että tämä on kohtaloa ja keräsin rohkeutta, ja meninkin juttelemaan. Pakithan siinä tuli, mutta katunut olisin, jollen olisi edes yrittänyt. Harjoitushan sitä paitsi tekee mestarin, ja kun saa tarpeeksi monet pakit, ei ne tunnu enää niin pahalta ;)
Kai sitä pitäisi yrittää saada vähän vipinää taas miesrintamalle. Kuulemma ne ei kotoakaan tule hakemaan, joten jotain täytyisi asian eteen tehdä. Tänään sain uuden puhelimen ja päätin, että ainakin Tinder-tili saa jäädä tuohon menneen talven Lumiaan eikä uuteen puhelimeen sitä tule. Muutenkin tuo nettideittailu tuntuu kovin ahdistavalta, joten kaipa ne miehet täytyisi oikeassa elämässä tavata. Kenties joku uusi harrastus?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti