perjantai 18. maaliskuuta 2016

Heppasisustusta

Kerran heppatyttö, aina heppatyttö, eikö niin? Vanhemmiten hevosjulisteet ovat jääneet pois, mutta minun sisustuksestani löytyy edelleenkin paljon hevosjuttuja.


Yläkerran portaikossa minulla roikkuu edesmenneen hevoseni suitset koristeena. Portaikossa on myös rivi kuvia Rukkasesta erivärisissä kehyksissä.










Olen aina tykännyt enemmän valokuvista kuin taiteesta seinällä, sillä valokuviin liittyy usein jokin henkilökohtainen tarina. Tähän tauluun kuitenkin liittyy sellainen myös: hevoseni on saanut tämän palkinnoksi ratsastuskilpailuissa, toisen ratsastajan kanssa tosin, mutta hän oli niin ihana, että antoi taulun minulle, kun tiesi, että sillä on minulle suuri merkitys :)




Koristehevosia minulta löytyy myös.


Makuuhuoneen ikkunalla oleva keinuhevonen on ostettu Finnmarista.




Peltisen keinuhevosen olen saanut pikkujoululahjaksi ja valkoinen koristehevonen on Citymarketista.


Keittiöstäkin löytyy hevosia. Suodatinpussitelineessä on keinuhevosen kuva, ja Polle-purkissa säilytän teetä.



Joulun aikaan hevosia ja keinuhevosia löytyy sitten vähän enemmänkin:








Hassua, että vaikka pääsiäinen, joka itselleni on nimenomaan kevään juhla, on aivan nurkan takana, joulu on silti mielessä joka päivä :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti