maanantai 2. toukokuuta 2016

Viikonlopun pihahommia

Eilen sää suosi puutarhaintoilijoita, voi jessus miten ihana keli! Lauantainakin menetteli, ja vähän pihahommia tuli tehtyä silloinkin.


Pihastani on puuttunut yksi kasvi, joka mielestäni kuuluu vanhaan pihaan: alppiruusu! Bongasin Kodin Terrasta edukkaan tarjousalppiruusun (12,90 e), ja kävin sellaisen noutamassa. Istutusaikan hakeminen oli vähän hankalaa, sillä pihastani löytyy jo niin paljon erilaisia puita ja pensaita. Onneksi tämä alppiruusu menestyy myös puolivarjossa, sillä tätä varjostaa nyt osan päivästä suuri koivu. Toivottavasti tämä jaksaa silti kukoistaa!



Perjantaina tuli käytyä ystävän kanssa Ikeassa, ja sieltä tarttui mukaan tällaiset valosarjan koristeet. Ostin viime joulun alla Ikeasta Solarvet-aurinkokennovalot, ja vaikka niistä ei oikein jouluvaloiksi ollutkaan, nyt keksin niille käyttöä! Valot saivat koristeiksi nämä ihanat pallot ja pääsivät terassille kesävaloiksi.







Kylläpä oli mukavaa tulla la-su-yönä baarista kotiin, kun pihalla loisti nämä party lightsit :D 

Sunnuntaina täytyi tietenkin päästä myös pihahommiin, kun keli oli niin makea. 


 Tomaatintaimet tuli koulittua astetta suurempiin ruukkuihin. Annoin niiden ottaa aurinkoa terassilla loppupäivän, kun oli niin ihanan lämmin ja ilmassa oli pientä tuulenvirettä, joka vahvistaa taimia. Yöksi siirsin taimet sitten kuistille suojaan.


Ekaa kertaa tänä kesänä sai kuivatettua pyykitkin jo ulkona. Ulkona kuivattu pyykki tuoksuu niin ihanan raikkaalta! Minulla ei ole ulkona pyykinkuivaustelinettä, vaan ainoastaan kahden koivun väliin pingotetut pyykkinarut. Sopivat mielestäni paremmin vanhaan pihaan :)




 Idänsinililjat suorastaan villiintyivät auringosta ja kukkivat oikein urakalla. Syreenin juuressa on oikea sinen meri. Nyt ei varmaan kestä enää montaakaan päivää kunnes ensimmäiset narsissit aukeavat. Kevät on vihdoin alkanut edetä oikein kohisten, ihanaa!

Kuinkas muiden viikonloppu sujui?




4 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia!
    Nuo ikean pallovalot on hienot!
    Nyt on tosiaan saanut nauttia lämpöisistä ilmoista.
    Vappuna meillä juhlittiin tytön synttäreitä.
    Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen tyytyväinen kun sain noille valoille vihdoin käyttöä, kun eivät oikein jouluvaloiksi soveltuneet :)

      Poista
  2. Tosi söpöt valot! On se ihanaa, kun ilma on viimein näin kesäinen. Ihan pian alkaa puut ja pensaatkin vihertää :) Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Ainakin sääennusteen mukaan kelit näyttävät hellivän koko viikon :)

      Poista