perjantai 16. kesäkuuta 2017

Ikean Hemnes-lipaston tuunausta, vol. 2

Olen saanut jo useamman ostotarjouksen tuunatusta Hemnes-lipastostani, mutta enhän minä siitä raaski luopua! Niinpä nähdessäni tori.fi:ssä pienemmän Hemnesin myynnissä, päätin tarttua tilaisuuteen ja tuunata tämän myytäväksi. Ennen-kuvaa en muistanut ottaa, mutta Hemnes lienee isolle osalle ihmisistä tuttu.

Päädyin vanhoihin, jo hyviksi todettuihin väreihin eli turkoosiin ja hailakan vaaleanpunaiseen, kun lipastoni havitelleet niistä tuntuivat niin tykkäävän. Vetimiksi laitoin kuitenkin vain hillitymmät valkoiset.



No sehän meni heti sitten kaupaksi ja pääsi uuteen kotiin. Mitään kovin suurta rikastumista tässä ei päässyt tapahtumaan, sillä tämä oli alkuperäiseltä väriltään mustanruskea ja nieli melkoisesti maalia. Mutta nyt niillä muutamalla tienaamallani kympillä voin ostaa uusia tuunattavia! Kaikkihan tietävät, että hevosenomistajilla on runsain mitoin vapaa-aikaa käytettäväksi esim. huonekalujen tuunaukseen ;)

Huonekalujen tuunaus on kyllä hauska, vaikkakin aikaavievä harrastus. Mutta on ihanaa kun saa loihdittua vanhasta uutta ja voi antaa vanhalle tavaralle uuden elämän.

Tässäpä vielä muistin virkistykseksi oma Hemnesini:



Näissä vaaleanpunertavissa Hemnes-tunnelmissa toivotan kaikille oikein ihanaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Olet kyllä taitava ja aikaansaava!

    VastaaPoista
  2. Hieno!
    Ei ihme, että meni heti kaupaksi.
    Nuo vetimet on niin ihanat!

    VastaaPoista
  3. Varmasti kauppa käy.. kyllä vaan on niin ihanat värit.. mulla musta iso hemnes makkarissa, vetimiä olen aikonut vaihtaa noihin nuppeihin niinkuin sinulla, , mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka sutaisi koko mööpelin..

    VastaaPoista