torstai 12. heinäkuuta 2018

Kierrätettävät ojennukseen!

Olen melko "intohimoinen" kierrättäjä. Sen jälkeen, kun kotikaupunkiini saatiin muovin kierrätyspisteet, on minulla ollut suuria vaikeuksia saada sekajäteastia edes kolmasosalta täyteen kuukaudessa. Kierrättäminen on kivaa, mutta ongelmaksi muodostuu kierrätettävien säilyttäminen kotona ennen kierrätyspisteelle vientiä.

Valitettavasti en voi tästä vinkistä ottaa kunniaa itselleni, sillä näin tämän jossakin Facebookin niksiryhmässä. Halusin kuitenkin jakaa tämän teidänkin kanssanne!


Monet kaupat myyvät puutarhaosastolla tällaisia muovisia arkkuja terassille tai pihalle esim. pihakalusteiden pehmusteiden säilytykseen. Minäpä ostin tällaisen Lidlistä, laitoin sinne sisään kestokassit kierrätettäville ja sain kätevän kierrätyspisteen pihalleni!




Kun kierrätettävät on kestokasseissa tai ämpäreissä, ne on helppo napata mukaan kauppareissulle, tyhjentää kierrätyspisteelle ja tuoda tyhjät kassit tai ämpärit takaisin kotiin. Ei enää tölkkejä, lasipurkkeja tai muoveja keittiössä tilaa viemässä ja tiellä! Tämä jonkun jakama vinkki kyllä paransi omaa elämänlaatuani, joten kiitos hänelle siitä. Valitettavasti en enää muista, kuka tämä vinkin jakanut oli.

Monstereiden kanssa ollaan oltu tämä viikko kesälomalla ja kyllä me ollaan nautittu! Välillä kyllä lomailu ottaa monstereiden voimille, mutta onneksi lomalla on aikaa ottaa päikkäreitä!


Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Tuohan onkin ihan loistava idea! Kierrätyskin näyttää olevan helppoa kun sitä on vähän suunnitellut, tästä pitää kyllä ottaa vinkkiä itsellekin, kiitos siitä:) On nuo monsterit aina vaan yhtä lutuisia:)♥ Mukavaa kesäpäivää ja leppoisaa loman jatkoa🌞♥

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea kierrätykseen. Tosiaan on kätevä ottaa kassi mukaan ja viedä vaikka lasikeräykseen.
    Mulla on esim. paperit kopassa, nappaan sen autoon ja tyhjennän kierrätyskeskukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, meillä on onneksi lähikauppojen pihoissa kierrätyspisteet niin sinne on helppo aina kauppareissulla viedä :)

      Poista