keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Punainen pinnatuoli

Vihdoin sain valmiiksi punaisen pinnatuolin maalausurakan. Tässä olikin hommaa, sillä maalia tarvittiin paikoitellen peräti neljä kerrosta! Jos en olisi ollut laiska, vaan maalannut heti alkuun tartuntapohjamaalilla, olisin todennäköisesti säästänyt yhden maalauskerran.




Lähtökohtana oli mummon vanha, ruskea pinnatuoli. Hion sen ensin, ja tässä vaiheessa olisi pitänyt hälytyskellojen soida: ruskea maali irtosi niin helposti, että siitä olisi pitänyt päätellä, että nyt tarvitaan tartuntapohjamaalia, jotta saadaan uusi maali pysymään.

No, hölmönä en maalannut tartuntapohjamaalilla, vaan aloin suoraan maalata punaisella maalilla. Kuvittelin maalisävyn peittävyyden olevan hyvän, mutta sitä tarvittiin neljä kerrosta, jotta lopputuloksesta tuli peittävä, sillä maali ei tahtonut heti tarttua tuoliin.



Lopputulokseen olin kyllä tyytyväinen :) 

Kevätkylvöt ovat muuten lähteneet itämään. Tai ainakin osa niistä, amppelimansikassa ei näy vielä elonmerkkejä, mutta kirsikkatomaateissa ja basilikoissa näkyy.






Keväistä keskiviikkoa kaikille!

10 kommenttia:

  1. Tulipa kauniin tasainen maalauksesta. Väri sopii hyvin tuoliin :)

    VastaaPoista
  2. Sama juttu itsellä; sitä usein vähättelee pohjamaalauksen merkitystä ja päätyy loppupeleissä tekemään enemmän työtä. Kaunis tuoli!

    VastaaPoista
  3. Siitä tulikin hieno tuoli!
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Hieno tuoli, ihanan punainen!
    Omat tomaatit on kyllä niin hyviä, ja basilikaa niiden kanssa, nam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti tulee lämpimämpi kesä kuin viime vuonna, että saisi vähän satoakin tomaateista :)

      Poista
  5. Kiva projekti sinulla ja lopputulos näyttää hyvältä! :) Löysinpä kivaan blogiin :)

    VastaaPoista