torstai 10. marraskuuta 2016

DIY: Sytykekävyt

Isä valitteli tuossa eilen, kuinka puut syttyvät huonosti, vaikka ovat ylivuotisia. Tästä sainkin idean tehdä hänelle isänpäivälahjaksi sytykekäpyjä. Minulla oli vielä säilössä syksyllä kerättyjä käpyjä ja tähän sai ihanasti hyödynnettyä myös kynttilänjämiä, joita minulla kertyy paljon.

Sytykekävyt

Tarvikkeet:

Käpyjä
Kynttilänjämiä
Vanha kattila kynttilöiden sulatukseen
Kauha tai pihdit



Käpyjen tulee olla kuivia, joten tuoreiden käpyjen kannattaa antaa kuivua huoneenlämmössä muutama päivä niin, että ne avautuvat.

Sulata kynttilänjämät kattilassa ja kasta kävyt sinne. Steariini kannattaa sulattaa miedolla lämmöllä, ettei se ala kärytä.


Itse laitoin kävyt kattilaan ja kauhalla kauhoin niiden päälle sulaa steariinia, jotta kastuivat varmasti läpikotaisin. Jos käytät pihtejä, kävyt voi dipata, mutta tämä kannattaa tehdä sitten useamman kerran.

Asettelin kävyt kuivumaan vanhoihin munakennoihin.


Munakennossa oleviin käpyihin kaadoin vielä varovasti kauhalla sulaa steariinia päälle. Kävyt kannattaa jonkin ajan kuluttua siirtää esim. sanomalehden päälle jähmettymään lopullisesti, mutten jämähtävät noihin munakennoihin kiinni.

Jos käpyihin haluaa huurteisen ulkonäön, voi käyttää valkoista steariinimassaa. Paksumman steariinikerroksen saa, kun dippaa kävyt jo hivenen jähmettyneeseen massaan.

Anna käpyjen jähmettyä kunnes steariini on täysin kuivunut. Valmiita!


Oli pakko vielä testata illalla takassa, miten tällainen paloi, ja hyvin se paloi, ja pitkään. Varmasti mainio sytyke siis!

Nämä olivat suunnilleen sata kertaa nopeampia tehdä kuin sytykeruusut. Jos kuitenkin innostut sytykeruusuista, niiden ohjeen löydät täältä: http://sinkkulaaksontarinoita.blogspot.fi/2016/01/sytykeruusut.html

Nämä ovat myös hyvä lahjaidea jouluksi jollekin, jolla on jo lähes kaikkea, myös tulisija kotona. Jos et ehtinyt keräämään käpyjä ennen lumien tuloa, vielä näyttää olevan mahdollisuus ensi viikolla, kun tulee plussakelit ja lumi sulaa pois... :( Huomioithan muuten, että maahan pudonneita käpyjä saa poimia jokamiehenoikeuden turvin, mutta puusta ei saa ottaa ilman maanomistajan lupaa.

Nautitaan nyt kuitenkin talvesta vielä tämä loppuviikko, kun siihen on mahdollisuus. Lumista loppuviikkoa siis kaikille!

15 kommenttia:

  1. Tosi kiva lahjaidea! Meillä aina välillä ei meinaa tulet syttyä, niin olisi kyllä kätevät. Ja kynttilänjämiä jää aina. Mukavaa torstaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Tosiaan, nythän on jo torstai, olen koko ajan miettinyt että on keskiviikko :D

      Poista
  2. Ihana lahja idea.Itse tehty tuo aina oman säväyksen lahjaan ja antaa lahjan saajalle viestin.

    VastaaPoista
  3. Kiva lahja idea!
    Minulla on tarkoitus tehdä sytykeruusuja. Olen nyt säästänyt kynttilän jämiä...
    Katsotaan milloin ehdin niitä tekemään.
    Kivaa torstaita!

    VastaaPoista
  4. Mahtava lahjaidea, harmi ettei mulla ole noille käyttöä eikä tutuillakaan sillä muuten askartelisin: )

    VastaaPoista
  5. Kiitos ideasta! Olin tekemässä munakennoista sytykeruusuja mutta kokeilen tätä hyvää ideaasti!.

    VastaaPoista
  6. Minunkin "piti" kerätä käpyjä juuri sytykekäpyjen tekoa varten, mutta olin siinäkin "mattimyöhäinen" ja talvi yllätti... Sytykeruusuja olen kerran tehnyt, joten kattilakin on valmiina eteiskomerossa :) Katsotaan jos vielä ehtii...

    VastaaPoista
  7. Ajattelin kokeilla sytykeruusuja tänä vuonna, mutta jos nämä kerran on helpommat ja nopeammat tehdä, niin taidankin kokeilla näitä. Kiitos vinkistä. Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  8. Ihana idea. Harmi, kun kävyt ovat jo lumen alla.

    VastaaPoista
  9. Eipä ole tullut sytykekävyt mieleenkään! Kesälomalle otettava mukaan kynttilänjämät ja rannalla dippailtava männynkäpyjä tuoreeltaan ulkogrillissä :) Siis niitä puusta tipahtaneita tietty.

    VastaaPoista