torstai 9. helmikuuta 2017

Pari suodatinpussikranssia

Iltapuhteena on tullut väsättyä muutama suodatinpussikranssi. Näiden näprääminen telkkarin ääressä on hyvä sijaistoiminto sille, että napostelisi jotain!




Tähän käytin joulun aikaan tekemästäni punasävyisestä kranssista ylijääneitä ruusuja. Koska ne eivät riittäneet koko kranssiin enkä jaksanut värjätä enää enempää, laitoin punasia vain keskelle ja reunoille valkoisia.


Toinen kranssi oli ihan vaan valkoinen, mutta pienellä keväisen pinkillä twistillä:



On näissä kyllä aikamoinen näpertäminen, mutta se on ihan mukavaa. Ohjeen näihin voit katsoa täältä:


Voitin arvonnan ihanassa Mansikoita ja vaahtokarkkeja -blogissa.
Palkinnon hain eilen postista ja se oli todella mieluinen ja niin minun näköiseni! Kiitos vielä, Maiccu!



Suklaalevy oli pakko piilottaa kaappiin heti kuvan ottamisen jälkeen, muuten kiusaus kävisi liian suureksi! Minulla on niiiiiiiin huono itsekuri, ja tuo on ihanaa suklaata!



Keittiöpyyhkeisiin oli käytetty kierrätyspuuvillaa, mikäs sen ihanampaa!



Kauniit servetitkin sain, ja huulirasvan ja kasvonaamion. Naamiota aion kokeilla viikonloppuna! Ihan liian harvoin tulee hemmoteltua kasvojen ihoa :)

Tämä todellakin piristi kipakkaa pakkasviikkoa!  Kiitos vielä, Maiccu!

Tällä viikolla on tainnut suuressa osassa Suomea olla melko rapsakkaa keliä. Meillä pakkaslukemat ovat olleet -9 ja -21 asteen välillä, eli ihan tarpeeksi kylmää minulle! Oikeastaan ei haittaisi yhtään, vaikka nyt tulisikin kevät. Jeppeä ei pakkanen hidasta, se painaa ulkona takki päällä reippaasti, mutta Emma ei pysty eikä kykene, jos on takki päällä, ja ilman ei tarkene. Onneksi näitä pakkasia kestää aina meidän leveysasteilla vain muutama päivä, niin Emma voi hyvin lekotella ne päivät sisällä. Huomenna taas lauhtuu, joten Emma pääsee taas metsälenkille ja jalkapalloa pelaamaan.

Kohta edessä onkin taas jo viikonloppu, ja kuten uumoilinkin viime viikonlopun jälkeen, tämä taitaa mennä ihan vaan kotona sohvanpohjalla, toki tulee ulkoiltua koirien kanssa ja muutenkin, mutta kreisibailaaminen taitaa jäädä tältä viikonlopulta väliin :)

Aurinkoista loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille!


14 kommenttia:

  1. Hienot kranssit!
    Se on mukavaa askartelua!
    Onnea arvonta voitosta!
    Ja kivaa torstaita!😊💕

    VastaaPoista
  2. Kauniit kranssit. Pitäisi opetella tekemään noita, kun ei aina jaksa sukkia kutoa. Onnea arvontapalkinnon voitosta, hienon saitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nää kranssit on helppoja tehdä, mutta aika aikaavieviä.

      Poista
  3. Onnea voitosta, hieno palkinto. Mun pitäis opetella tekee tota kranssia. Mä taidankin kattoa ton ohjeen tosta linkistä. Tosin en nyt heti tee, kun on vain ruskeita pusseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jotkut tekee ruskeistakin pusseista, mutta mun mielestä valkoisista tulee kauniimpia :)

      Poista
  4. On nuo kranssit tosi kauniita! Ja onnea voitosta, sait tosi kivan palkinnon! Mulle riittäisi myös nää pakkaset, ja kevättä jo odotan. Tosin on ollut ihanaa, kun aurinko on paistanut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, auringonpaiste on ollut ihanaa! Sitä sais olla lisää :)

      Poista
  5. Ole hyvä vain :) Kauniita nuo kranssit, voisin koitaa väkertää tuollaisen. Meillä koira alkaa näyttämään minipostsulta kun lenkit rajoittuu kävelyyn talon ympäri. Ressu ei tarkene kun karva olematonta, vaikka olisi puku päällä. Muta aurinkoiset päivät on ollut ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, Emma alkaa myös muistuttaa enemmän sikaa kuin koiraa :D Onneks kohta pääsee taas liikkumaan!

      Poista
  6. Mun silmäni jämähti tuohon sinun naulakkoosi - ei kranssissakaan mitään vikaa ole - upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Naulakko on löytynyt talon piharakennuksesta, josta sen pelastin eteiseen. Naulakko on edelleen alkuperäisvärissään :)

      Poista
  7. Ihanat kranssit ja onnea arvonnan voitosta!

    Lempeää viikonloppua täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista