torstai 1. kesäkuuta 2017

Vaahtokarkkikeksit

Näitä ihania vaahtokarkkikeksejä tein äidille ja mummolle äitienpäiväksi. Olivat paitsi helppoja tehdä, myös suussasulavan herkullisia! Tämän reseptin olen napannut Yhteishyvän välistä talteen jokunen vuosi sitten.



Vaahtokarkkikeksit
n. 30 kpl 

Ainekset:
250 g voita
5,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1,5 dl fariinisokeria
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
200 g rouhittua maitosuklaata
2dl minivaahtokarkkeja tai vaahtokarkkipaloja

Tee näin:

1. Sulata rasva kattilassa. Sekoita sokerit rasvaan. Anna jäähtyä.

2. Yhdistä kuivat aineet ja suklaarouhe. Lisää seos jäähtyneeseen rasva-sokeriseokseen.

3. Lisää munat.

4. Levitä taikinasta 2/3 leivinpaperin päälle pellin kokoiseksi levyksi. Paista 175-asteisessa uunissa ensin 10 minuuttia, leikkaa keksit sitten taikinapyörällä tai pizzaleikkurilla neliöiksi.

5. Lisää pinnalle vaahtokarkit ja paista 5-minuuttia. 

6. Levitä loput taikinasta puolen pellin kokoiseksi levyksi ja paista samaan tapaan. Anna keksien jäähtyä.


Nämä ovat niin helppoja väsätä, että vielä ehtii lauantain juhliin, jos vielä jotain puuttuu juhlapöydästä!

Hyvää viikonloppua kaikille ja onnea kaikille ylioppilaille, valmistuneille ja koulunsa päättäneille!
 

8 kommenttia:

  1. Nams! Herkullinen ohje!
    Hyvää kesäkuun alkua sinulle!😊💕

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeesta.Pakko testata kun olivat niin herkullisia saatuina että menivät vaihvihkaan kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Nämä oli kyllä melkeinpä jo liian hyviä :D

      Poista
  3. Kuullostaa ihanalta jo taikina, nam.

    VastaaPoista
  4. Meillä tykätään vaahtokarkeista ja suklaasta joten täytyy laittaa ohje talteen!

    VastaaPoista