tiistai 17. lokakuuta 2017

Valmiina minimonstereita varten!

Viikonloppuna laitoin kaiken suurin piirtein valmiiksi minimonstereita varten. Kävin ostamassa vielä puuttuvat tarvikkeet ja siskon kanssa siirreltiin huonekalut siten, että saatiin tilaa pentuaitaukselle.


Tämä ruokailuhuoneen nurkassa muuria vasten oleva kaappi sai väistyä pentuaitauksen tieltä.


Peten koiratarvikkeesta tilasin tämän aitauksen. Senhän piti olla kullanvärinen, mutta liekö ollut varastossa kaupalla liian kauan, sillä se oli muuttunut vihreäksi... No, pelittää silti ihan hyvin. Laitoin sen nyt ylösalaisin, niin Emman on helpompi kulkea oviaukosta. Sitten, kun minimonsterit alkavat mönkiä ympäriinsä, aitauksen voi kääntää, jolloin oven alapuolelle jää "kynnys" ja minimonsterit jäävät sisäpuolelle vaikka oven aukaisisikin.



Töistä sain ylijäämäpalan muovimattoa lattian suojaksi. Tämä olikin tosi hyvä matto, ei ole lainkaan liukas.


Synnytystä odottaa korissa mm. talouspaperia, baby wipeseja, kumihanskoja, harsoa, sakset, lankaa, desinfiointiainetta, vanua, kuumemittari...


... lisäksi olen varannut ison kasan pyyhkeitä ja vaihtoalusia pentulaatikkoa varten.


Seinään pentulaatikon viereen teippasin lämpömittarin, jotta voin seurata, ettei pentulaatikossa laske lämpötila liian alhaiseksi. Takkaa kun lämmittää, lämpötila nousee yli 25 asteeseen, joten saa nähdä, onko lisälämmitin tarpeen vai tuleeko Emmalle jo tukalan kuuma, jos lämpötila vielä siitä nousee.


Tämän monsterimamman maha vaan kasvaa kasvamistaan! Tänään tuli täyteen 56 vuorokautta ensimmäisestä astutuksesta, joten periaatteessa minimonsterit voisivat jo kohtapuoliin saapua maailmaan. Toivotaan kuitenkin, että köllisivät tuolla massussa vielä ainakin viikon verran, jotta ehtisivät kehittyä hyvin.

Emma alkaa olla jo vähän reppana tuon mahansa kanssa, ja välillä tulee sellainen tunne, että olisipa kaikki pian ohi, että saan oikean Emman takaisin! Siihen taitaa kuitenkin mennä vielä useampi viikko. Mutta eiköhän minimonsterit ole kaiken tämän arvoisia!


Melko ahdasta on meillä nyt kun piti tehdä tuolle pentuaitaukselle tilaa :D


Kulmakaappi piti saada uuteen paikkaan väliaikaisesti ja nyt sitten on kaikki huonekalut iloisesti sumpussa. No, onneksi tämä on vain väliaikaista!

 Kovin suuria dinner partyjä ei kyllä ihan hetkeen tämän pöydän ääressä pidetä!

Jouduin irrottamaan ikkunalaudankin, jotta kulmakaappi mahtui paikoilleen. Koska kohta on kuitenkin pakko siirtää pelargoniat sisään talvehtimaan, laitoin väliaikaisesti tällaisen pienemmän ikkunalaudan. Jouluinen sienikynttelikkökin ikkunalle jo eksynyt, hups...

 Tulevalle mammalle uni maistuu, mutta vielä maistuu liikuntakin, valtavasta mahasta huolimatta Emma on aina innoissaan lähdössä lenkille! Toki lenkit eivät enää kauhean pitkiä ole eikä vauhti päätä huimaa, mutta on hyvä, että Emma pysyy kunnossa. Ja lenkit tekevät hyvää mielellekin.

Näissä jännittävissä pennunodotustunnelmissa toivottelen kaikille hyvää alkanutta viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Melkoisesti on puuhaa minimonestereiden tulon valmistelussa..mutta sitten kun se hetki koittaa niin onpa hyvä kun kaikki valmiina! Siellä on niin jännät ajat käsillä..voi ovat varmasti niin suloisia pikkuisia❤Ihanaa syysviikkoa sinne��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja samoin sinne! Innolla jo odotellaan pentusia :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää siellä kaikki valmistelut! Jännittävää seurata teidän vaiheita! :) Mukavaa viikon jatkoa teille sinne! <3

    VastaaPoista
  3. Paljon on valmisteluja pikku monstereita varten. Hyvin olet huomioinut kaikki tarvittavat.
    Kyllä on niin ihana seurata tätä odotusta!❤
    Hyvää viikon jatkoa!❤

    VastaaPoista
  4. Onpas kova järjestely ....mutta jännittävää !!
    Mua ainakin jännittää, meillä on ollut kerran tyttökoira, mutta emme teettäneet sille pentuja.
    Jotenka en teidä koirasynnytyksestä mitään.
    Kissa meillä teki eräitä pentuja, mutta yleensä yöllä ja hoiti itse kaikki. Aamulla kun herättiin niin emon vieressä köllötteli yleensä 4 pentua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin toisaalta toivoisin että joku aamu vaan heräisin ja minimonsterit olisivat syntyneet :D Mutta sitten en kuitenkaan, kun haluan olla Emman apuna ja tukena :)

      Poista
  5. Paljon on sulla ollut puuhaa (ja tulee olemaan), elät varmasti todella jännittäviä aikoja.Tuo aitaus on kyllä kätevä ja voih Emma, mikä vauvamassu ♥ Mä täällä oon hengessä mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu! Puuha ei joo varmasti näiden kanssa lopu kesken :D

      Poista