tiistai 19. tammikuuta 2016

Jäälyhtyjä ja jäätaidetta

Kelit ovat olleet erittäin suotuisat jäälyhtyjen sun muiden jäätaideteosten tekemiseen. Minäkin olen innostunut! Käytössä on ollut kakkuvuoka ja erilaisia koristeita kaappien perältä.



Jäälyhtyjä on helppo jäädyttää kakkuvuokaan, siinä kun on valmiina reikä kynttilälle.Ensimmäinen kakkuvuokakokeilu meni hieman pieleen, sillä puolukat hajoilivat ja levisivät. Pohjasta tuli kaunis, sellaisen olisin halunnut koko lyhdyn olevan: 



Jos haluaa koristeita tasaisesti koko lyhtyyn, täytyy se jäädyttää erissä. Muuten esimerkiksi puolukat tuppaavat joko kellumaan pinnalla tai putoamaan pohjalle. Eli ensin pohjalle yksi kerros vettä ja koristeita, sen jäädyttyä uusi kerros päälle.






Tässä lyhdyssä käytin koristeena Tigerista ostettuja koristeperhosia.






Amarylliksen kuihtuneita kukkia jäädyttämällä sai aikaan eläväisen värin.



Lumiukkokelejä ei ole muuten ollut, mutta Lidlistä sai silikonivuoan, johon lumiukon saattoi tehdä.






Puihin ripustettavissa taideteoksissa vain mielikuvitus on rajana. Serveteistä voi leikata kuvioita, jotka liimaa hieman kostean jään pintaan (jään voi kostuttaa esim. suihkepullolla). Kuvion päälle kun suihkuttaa suihkepullolla vettä ja antaa jäätyä, tulee koristeesta lumisateenkin kestävä.


Kylmällä kuistilla jäätaida säilyy hyvin.





Tähän olen jäädyttänyt ruoansäilytysastiaan tekokukkakimpun. Myös esim. maitopurkkeihin voi jäädyttää vaikkapa joululta jääneet hyasintit.

Vielä on jäälyhtykelejä tällä erää ainakin muutama päivä jäljellä! Joko sinä olet tehnyt jäälyhtyjä?

1 kommentti:

  1. Upeita! Mä ajattelin ehkä vielä jonkun tehdä jos ehdin, ehkä ripustettavan. Toi servetti-idea oli hyvä, sitä haluaisin kokeilla.

    VastaaPoista