maanantai 18. huhtikuuta 2016

Pikkubudjetin keittiöremontti

Tämä keittiön pikkuremppa on toteutettu jo jokin aika sitten, mutta blogissa se ei ole ollut esillä, joten nyt on keittiön esittelyn aika. 50-luvun talossani on vielä alkuperäiset keittiökaapit, jotka tosin oli jossain vaiheessa maalattu, ja vetimet oli vaihdettu. Alkuperäisissä kaapeissa on se hyvä puoli, että ne ovat puuta, ja siksi helposti uudelleen maalattavissa. Koska rakastan noita alkuperäisiä keittiökaappeja, en lähtenyt niitä vaihtamaan vaan tein niille pienen kasvojenkohotuksen.

Tässäpä vähän kuvia lähtötilanteesta:




 Keittiössä oli myös takka, ei siis leivinuuni, vaan ihan tavallinen takka. Tämä oli saunan kiukaan lisäksi talon ainoa tulisija. Puratutin tämän Nunnauunin pois, sillä mielestäni se ei istunut rintamamiestalon ilmeeseen lainkaan, ja asennutin olohuoneeseen pönttöuunin. Nunnauuni pääsi vielä uuteen kotiin, joten sekään ei joutunut kaatopaikalle :)


Keittiössä oli kamala ruskea halpislaminaatti, jonka alta paljastui muovimatto. Muovimaton alta paljastui onneksi kuitenkin suht koht hyvässä kunnossa oleva lautalattia.




Ystäväni kanssa hioimme ja maalasimme lattian. Väriksi valitsin vaaleanharmaan. Myös työtaso maalattiin samalla harmaalla. Lattiamaalina oli Tikkurilan liuotinohenteinen Betolux.


Nurkassa takan paikalla oli vain paljasta betonia. Ystäväni laatoitti siihen näin ihanan laatoituksen ylijäämälaatoista. Haaveenani olisi vielä joskus hommata tähän kapea puuhella.



Lattian jälkeen oli keittiökaappien vuoro. Maalasin ne hailakalla vaaleanpunaisella Helmi Kalustemaalilla ja vaihdoin vetimet.


Vetimet ovat Indiskasta.


Keittiökaappien kylkeen tason ylle hankin Ikeasta tangot ja nämä säilytyslokerot ruokailuvälineille.


Keittiön mäntypuinen pöytä on ostettu aikoinaan kympillä Ikean poistomyynnistä, pinnatuolit ovat mummon peruja. Ikkunoista on maalattu pokat osittain, sisäpokat täytyisi vielä maalata.



Pakastin on taloudessani välttämätön, kun koirat syövät 50/50-mallilla lihaa ja nappulaa. Pakkaseen tulee säilöttyä paljon myös kesän antimia.

Laatikoston olen ostanut Facebook-kirpputorilta ja maalannut samalla sävyllä kuin keittiökaapit. Näin sain keittiööni edes yhden laatikoston, sillä siellä ei entuudestaan ollut yhtään.


Tynnyrit kätkevät sisäänsä kierrätykseen menoa odottavat lasit, metallit ja paperin.

Tämä hylly on kirpputorilta ja maalattu jämämaalilla. Pitsi on myös kirpputorilta.


Tiskipöydän tasoa piti hieman korottaa, jotta alle sai mahtumaan astianpesukoneen. Emaliastiat ovat kirpputorilöytöjä ja mummon peruja.

Kaikkiaan tämä remontti oli melko edullinen ja muutti keittiön ilmettä paljonkin. Yhteenvetoa kustannuksista:

Lattiamaali n. 60 e
Keittiökaappien maali n. 20 e
Vetimet 9 kpl n. 25 e
Ikkunapokien maali n. 10 e
Ikean ripustustangot lokerikkoineen n. 80 e 
Jalkalistat n. 35 e
Pensselit, telat, hiomapaperit ym. pientarvikkeet n. 10 e
Tiskipöydän korotukseen menneet tarvikkeet n. 20 e
Kirpparitavarat n. 25 e 

Yhteensä n. 285 e

Keittiöremontistakin on siis mahdollista selvitä halvalla, jos ei halua uusinta uutta ja on valmis näkemään vähän vaivaa :)

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!




16 kommenttia:

  1. Ihan mun väristä ja tyylistä myös :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihana muutos, kaunis keittö, tulin tänne askartelu-ja sisustus ryhmästä. Minä olen aina ollut sitä mieltä et sisustus ei tarvitse maksaa maltaita, ja et kaikki vanha revitään pois ja uutta vaan tilalle..minä teen myös paljon itse, ompelen, askartelen, vaihtelen tapetteja, maalaan ja tuunaan..paras on se kun keksii itse jonkun idean ja sen saa toteuttaa valmiiksi..nytkin on monen monta ideaa muhimassa. kierrätyskankaista voi tehdä paljon kaunista kotiin, ja kirppikset ja kierrätys onkin minun ostopaikkoja..ja nettikirppikset ja tori.fi..Suomen kaunis koti, jaksossa yksi sanoi ihanasti, meidän koti on kaunein koti, koska jokainen voi saavuttaa samanlaisen kodin..tai jotenkin sinne päin sanonta oli..eli kauniin kodin saa halvallakin. Oikein mukavaa aikaa sinulle puuhastelujen parissa, taidanmpa liittyä lukijaksi, minullakin on uusi blogi, mutta paljon siellä ei ole vielä juttuja kun lopetin vanhat, ja aloitin uuden tekemisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm en löytänyt kohtaa, josta olisi voinut liittyä lukijaksi?

      Poista
    2. Kiitos ihanasta kommentistasi :) Lisäsin tuonne oikeaan reunaan kohdan, josta pääset liittymään lukijaksi, tervetuloa :) Tulen ehdottomasti vastavierailulle blogiisi. Ihana löytää muitakin blogeja, joissa arvostetaan kierrätystä ja korjataan vanhasta uutta, eikä aina vain osteta uutta!

      Poista
  3. Hieno muutos! Ihanat nuo vaaleanpunaiset kaapit!
    Mukavaa päivän jatkoa!😊

    VastaaPoista
  4. Ihana keittiö! Tykkään mahottomasti puulattioista, harmi että omassa rivariasunnossa on tylsä betoni laminaatin ja muovimaton alla. Ehkä vielä joskus saan sen lautalattian :D.
    Kaapin päällä olevat emalikipot on tutun näköisiä, samanlaisia on kotipaikallani, varmaan mummon aikoinaan hankkimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllähän tuo puu on ihan omanlaisensa lattiamateriaali. Kaunistuu vain vanhetessaan ja kolhut kuuluvat siihen :)

      Poista
  5. Kaunista ❤️ Itse tekemällä juttuihin tulee luonnetta , eikä kämppä ole identtinen naapurin kanssa. Olet taitava ja viitseliäs .

    VastaaPoista
  6. Hui!
    Näyttää ihan kuin tuossa ikkunakuvassa seisoisi jokin iso hahmo tuijottamassa sisään ikkunasta!

    VastaaPoista
  7. Tosi kaunis ja hyvin toteutettu muutos, silmä lepää. Voi, että kun meilläkin olisi ollut alkuperäiset kaapit vielä tallella ne on niin kauniita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vanhoja kaappejahan ovat purkutavarakirppikset ja tori.fi väärällään, ei muuta kuin etsimään jos kiinnostaa :)

      Poista