tiistai 31. toukokuuta 2016

Blogger Recognition Award -haaste

Sain Kipua ja poskipunaa -blogin Johannalta tällaisen haasteen:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi




Kuinka aloitin bloggaamisen? 

Aloin viime vuonna alkutalvesta pitämään joulublogia nimeltä Kinkkuelämää, sillä rakastan joulua! Muutamat tuttuni sitten sanoivat, että blogia oli niin kiva lukea, että olisi mukavaa jos jatkaisin bloggaamista. Siitä sitten syntyi Sinkkulaakson tarinoita.
Sinkkiksessä käsittelen paljon kaikenlaisia asioita, mutta pääpaino on sisustuksessa, ja nimenomaan sisustuksessa pikkurahalla ja värejä säästelemättä. Haluan, että minun kotini on minun näköiseni, eikä sisustuslehden keskiaukeaman. Kierrättäminen on myös minulle tärkeää, joten paljon tulee koluttua kirppiksiä ja tuunattua vanhaa. Toivon inspiroivani jotakuta siihen, että aina ei tarvitse ostaa uutta, vaan voi korjata ja tuunata vanhaa :)







Miten neuvoisin aloittelevia bloggaajia?

Vuorovaikutus on tärkeä osa bloggaamista. Lue ja kommentoi siis muiden blogeja ja vastaa kommentteihin, joita saat omaan blogiisi. 

Panosta oikeinkirjoitukseen, lauserakenteisiin ja siihen, että blogi on helppolukuinen. Pienet pilkkuvirheet eivät haittaa ketään, mutta kirjoitusvirheitä vilisevää tekstiä on tuskallista lukea. Oikolue siis tekstisi ainakin kerran, ennen kuin laitat sen nettiin kaikkien ihmeteltäväksi :)

Haastan

Pilvin sekä Mansikoita ja vaahtokarkkeja - blogin Maicun. Mukavia hetkiä haasteen parissa!

 

5 kommenttia:

  1. Kinkkuelämää on ihana joulublogi, ja tykkään kovasti myös tästä Sinkkulaakson tarinoita-blogista. Hyviä neuvoja annoit! ☺

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta :) Hyviä vinkkejä! Mä en oo Kinkkuelämään vielä syventynytkään..täytyypä käydä kurkkaamassa!

    VastaaPoista
  3. Kiva oli lukea miten aloitit blogin.
    Ja hienoa, kun sinulla on joulublogi myös!

    VastaaPoista