tiistai 27. helmikuuta 2018

Pakkasvinkkejä

Pakkaset paukkuvat omaan makuuni vähän liikaakin. En ole yhtään talvi-ihminen enkä pidä kylmästä, vaikkei se yllätyksenä tulekaan, että helmikuussa on kylmä. Onneksi sunnuntaina lauhtui päiväksi sen verran, että monsteritkin tarkenivat ulkoilla kunnolla!


Monsterit nauttivat peräti tunnin jalkapallomatsista pihalla, Emmaa myöden. Emma on monstereista kaikista kylmänaroin, Jeppe porskuttaisi näillä keleillä liikaakin ja vaatii toppuuttelua.



Tietenkin pakkanen taas eilen kiristyi, ja kun siihen yhdistyi kauhea viima, on ollut ihan hyytävän kylmä. No, päätin koota tähän muutaman vinkin, joiden avulla nämä pakkaset eivät ole pelkkää kärsimystä, vaan niistä saa vähän hyötyäkin irti!

1. Nyt on hyvä keli sulattaa pakastimet! Pakasteet saa hyvin ulos odottamaan pakastimen sulamista ja uudelleen jäähtymistä. Sulattamalla jääkerroksen pakastimesta saattaa saavuttaa pienen säästön sähkössä, jolla voi kompensoida pakkasten aiheuttamia valtavia lämmityskuluja.

2. Pakkasella on mukava raikastaa ulkona petivaatteet ja matot.

3. Villalla on itsepuhdistuva ominaisuus, joten pakkasten aikaan villamatot ja -vaatteet saa puhdistettua antamalla niille kunnon lumipesun! Ei muuta kuin villanen hankeen ja hankaamaan lumella ja harjalla, sitten huolellinen ravistelu ja sen jälkeen vielä vähäksi aikaa tuulettumaan pakkaseen.

4. Farkkuja ei suositella vesipestäväksi paitsi ihan äärimmäisessä tarpeessa. Puhdistuskeinoksi suositellaan tahrojen pyyhkimistä kostealla rätillä ja pakastamista hajua tuottavien bakteerien tappamiseksi. Näillä keleillä farkutkin raikastuvat pakastimen sijaan ulkona!

5. Nyt jos pakastaa ruokaa tms. elintarvikkeita, kannattaa ottaa niille "alkupakastus" ulkoa. Itse pakastan kylmällä kuistilla näillä keleillä pakastamista vaativat ja siirrän sitten jäädyttyä pakastimeen. Taas säästyy himppasen energiaa! 
 
6. Pakkasella on hauskaa tehdä jäälyhtyjä!




7. Pakkasella kaikki on niin kaunista! Ihaile hetki hiljaista, jäätynyttä luontoa.


 
No, huolimatta näistä pakkasvinkeistä itse en ainakaan jaksaisi enää odottaa kevättä. Kai se sieltä, hitaasti mutta varmasti. Onneksi kohta on jo maaliskuu!

Pakkasesta huolimatta hyvää alkanutta viikkoa kaikille!


11 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä pakkasilmojen hyödyntämiseen. Mä olen lopen uupunut jo tähän talveen, enkä yhtään ole pakkasen ystävä. Onneksi valon määrä on jo lisääntyny ja ihan just se maaliskuu !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valon määrän lisääntymisellä on kyllä huikea vaikutus jaksamiseen!

      Poista
  2. Hyviä pakkasvinkkejä! Me sulatettiinkin pakastimet, tähän aikaan vuodesta se täytyy tehdä jos meinaa.
    Mäkään en talvesta tykkää mutta kyllä silti viime päivät ovat olleet kauniita, kylmyys vain on meille
    kaikille liikaa. Aurinkoista viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu! Aurinko onkin ihanaa, kun vaan lämpötila olis semmoisen parikymmentä astetta korkeampi :D

      Poista
  3. Hyviä vinkkejä. Kiitos. Huomenna vien ison maton ulos raikastumaan.

    VastaaPoista
  4. Kivoja vinkkejä pakkaskeleihin.
    Pakastin sulatettiinkin alkutalvesta.

    En tykkää myös yhtään näistä kovista pakkasista.
    Kiva, kun huomenna alkaa maaliskuu.
    Jospa ne ilmat alkais sitten lämpenemään.

    Kivaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Loistavia vinkkejä! Ihania nuo jääkoristeet ja monsterit myös:)♥ Meillä oli aamulla -27 hyrrr:) Leppoisaa pakkaspäivää sinne♥

    VastaaPoista
  6. Hyviä puuhaideoita pakkaspäivien ratoksi!
    Sinulla on täällä kiva blogi ja ihanat monsterit!

    VastaaPoista