torstai 28. huhtikuuta 2016

Terassi kevätkuntoon

Eilen tuli laiteltua terassia kevätkuntoon. Puhun kevätkunnosta, sillä kesäkunnossa olevalla terassilla on huomattavasti enemmän kukkia sitten kesällä :) Nyt on vielä liian kylmä laittaa ulos muuta kuin orvokkeja ja sipulikukkia.

Kaivoin esiin puutarhakalusteet ja terassin paviljonkiin katon. Tuo katto on kärsinyt viime kesänä runsaasti, koska oli niin tuulinen kevät ja kesä. Olisin halunnut ostaa uuden, mutta Jyskissä, josta olen paviljongin ostanut, ei ollut tänä vuonna tähän paviljonkiin varakattoja tarjolla. Bauhaus näkyi myyvän jotain kattoa 3x 4 metriseen paviljonkiin, mutta päädyin nyt siihen, että koitan pärjätä tämän kesän tällä vanhalla ja katson sitten syksyllä, jospa ostaisin alennusmyynnistä uuden paviljongin kattoineen. Nuo katot ovat nimittäin niin tyyriitä, että jos tuuri käy, saattaa alennuksesta saada syksyllä halvemmalla koko paviljongin kuin nyt keväällä pelkän katon. Tuo paviljonkini runko on nimittäin kärsinyt myös, yksi katon metalliosista katkesi viime keväänä kovassa tuulessa.






Aikaisempina vuosina en ole laittanut noita seiniä paviljonkiin lainkaan, mutta nyt ajattelin kokeilla, miltä ne näyttävät tuolla lailla kokoon käärittyinä. En osaa päättää kumpi on parempi, verhoilla vai ilman :)


Tässä kuva viime vuodelta, kun paviljongissa ei ollut "verhoja" Kummasta sinä pidät enemmän?

6 kommenttia: