perjantai 19. elokuuta 2016

Pelargoneja!

Pelargoni, jos joku, sopii rintamamiestalon puutarhaan, tai kuistin ikkunalle, kuin nyrkki silmään! Nämä ovat yksiä lempikukistani, ja ansaitsevat siksi ehdottomasti oman postauksen!





Joka talvi yritän saada pelargoniani talvehtimaan. Osa aina selviää, osa ei. Pelargoni talvehtisi parhaiten n. +5-asteisessa pimeässä kellarissa, mutta oma kellarini menee talvisin pakkasen puolelle, joten en voi talvettaa niitä siellä. Toiseksi paras vaihtoehto on ikkunalauta, ja talvisin minun ikkunalautojani koristaakin talvehtivat pelargoniat. Viime talvesta selvisi aika iso osa, mutta silti ostin tänä vuonna neljä uutta :) Pelargoneja on helppo myös lisätä pistokkaasta, ja myös sitä olen harrastanut. Se on hyvin helppoa: leikkaa pelargonista oksa ja tökkää se multaan. 






Pelargonissa parasta on melkeinpä se, että se on niin helppohoitoinen. Kuihtuneet kukat pitää nyppiä pois ja kastella silloin tällöin, ja sijoittaa pelargoni suojaan pahimmilta sateilta. Pelargoni ei kaihda pahaakaan paahdetta, kunhan sitä muistaa silloin tällöin, mutta ei liian usein, kastella. Kuten suurin osa muistakin kukista, pelargoni tykkää suuresti hevosenkakasta.




Näyttää siltä, että omat pelargonini pääsevät nauttiman auringosta tänä viikonloppuna. Aurinkoista viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Minun lempi kesäkukkia on myös Pelargonit.
    Vieläkin ne jaksaa vaan kukkia.

    Itse odotan jo, että sais laittaa kanervia ja muita syys kasveja ruukkuihin.😀
    Mukavaa perjantai-iltaa!

    VastaaPoista
  2. Minäkin oon aina tykännyt pelargoneista. Niissä on niin kauniita värejäkin, ja tuovat myös mieleen lapsuuden. Mammalla ja papalla kun oli aina ikkunalaudat täynnä pelargoneja :)
    Mukavaa perjantai-iltaa! :)

    VastaaPoista
  3. Oon kyllä samaa mieltä että nuo sopivat rintamamiestaloon ja etenkin sen kuistille kuin nenä päähän :)

    VastaaPoista
  4. Pelakat ovat tosi kauniita kukkia. Ihanan runsaat istutukset.

    VastaaPoista