maanantai 24. lokakuuta 2016

Mummon vanhat matot

Taannoin mökiltä löytyi samalla reissulla, kun löytyi tämä vanha alumiinikattila, kolme vanhaa mummon mattoa. Luonnollisesti pelastin nämäkin räsymatot roskikseen päätymiseltä. Viikonloppuna sain vihdoin aikaiseksi käydä pesettämässä ne läheisessä 24 Pesulassa. Pesula on itsepalvelupesula paikallisen Prisman yhteydessä, joten ei muuta kuin matot koneeseen ja kauppaan. Ohjelma kesti puoli tuntia, joten siinä ajassa sai hyvin tehtyä ostokset. Sitten matot kuivauskaappiin ja kotiin, ja seuraavana päivänä kuivien mattojen nouto. Aika helppoa ja vaivatonta, mutta koska koneellinen maksoi 18 euroa ja kuivaus siihen päälle 4 euroa, tuskin tulee kauhean usein käytettyä, vaan varmaan jatkossa pesen matot mattorannassa kuten tähänkin asti. Näin lokakuussa siihen ei vain oikein ollut mahdollisuutta.

Kesällä minulla ei ole kauheasti mattoja lattialla, mutta nyt syksyn ja varsinkin talven tullen on mukavaa, kun aamusella lähtee tassuttelemaan alakertaan, ja jalan alla on kylmän puulattian sijasta matto. Nämä mummon matot ovat ihanan pirtsakan värisiä!


 Mukavasti jäänyt käsipyyhe tuonne vessan oven väliin :D

Eteiseen valitsin tämän lyhyimmän maton, joka on kyllä jo pikkuisen kulahtanut kun on ollut ilmeisesti ahkerassa käytössä.


Keittiöön tulikin sitten tällainen oikein riemunkirjava yksilö:



Tässä on mielestäni erityisen kaunis kuviointi!


Verhot kun vaihtaisi värikkäämpiin, niin istuisi tuo matto paremmin keittiöön.


Monsteritkin tykkää kun on lämmin matto pyllyn alla! Kuvassa iltasella jo väsyneitä monstereita kerjäämässä Dentastixejä.

Yksi mummovainaan matto jäi vielä paikkaansa vaille, se on samanlainen kuin tuo keittiön matto. Saa nähdä, jos sille jonkun paikan keksin. Toistaiseksi se saa jäädä varastoon.

Harmaasta sääennusteesta huolimatta värikästä viikkoa kaikille!

14 kommenttia:

  1. On kauniita mattoja! Tykkään noista vanhoista räsymatoista, ja olis hienoa osata itse tehdä niitä. :)
    Mukavaa viikkoa!:)

    VastaaPoista
  2. Räsymatot on ihan parhaita ja varsinkin mummon-matot! Tuö köökin matto on ihanan pirtsakka.. oikein passelit matot!!

    VastaaPoista
  3. Ihanat räsymatot!Vanhat räsymatot on vaan niin hienoja.
    Vanhemmillanikin on kellarissa säästössö iso-mummon tekemiä räsymattoja.
    Kivaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Löysin tänne tuon Kotipellon kautta ja sinulla onkin hurjan hieno blogi ja kivoja tuunauksia. Joten jäin lukijaksi. Kauniita tuunauksia.

    VastaaPoista
  5. Kivoja mattoja. Cittarilla olis kans tuollainen pesula, mutta taitaa hoitua pesut kotosalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo pesula on kyllä hyvä olla olemassa jos joskus tarvitsee :)

      Poista
  6. Aivan ihania ♥ Räsymatot ovat niin kodikkaita, tulee ihan oma lapsuus ja mummola mieleen!

    VastaaPoista