perjantai 7. lokakuuta 2016

Puutarhamasennusta

Nyt kun syksy on jo kunnolla käynnissä ja kesä on kaukainen muisto vain, on hyvä vielä kääntää katse menneeseen puutarhakesään ja miettiä, kuinka se onnistui ja mitä tekisin ensi vuonna toisin.

No, suoraan sanottuna harmittaa ja masentaa, kun miettii viime kesää. Tämä oli neljäs kesä, kun minulla oli kasvimaa ja toinen kesä, kun oli perunamaa. Kasvimaan sato jäi surkeaksi, samoin perunamaan. Kasvimaalla kasvoi herneitä, avomaankurkkuja, jäävuorisalaattia, lehtisalaattia, vuonankaalia, lollo rossoa, tilliä, persiljaa ja pinaattia. Salaatit menivät lehtokotiloiden ja etanoiden suuhun, avomaankurkkusato jäi surkeaksi, pinaattia tuli jonkun verran ja tillisato onnistui hyvin. Herneitä tuli kohtuullisesti. Lannoite oli samaa, mitä edellisinäkin vuosina: hevosenkakkaa.

 Jenson kasvimaarakennushommissa vuonna 2013.


 Kylväessäni kasvimaan toukokuussa oli hyvinkin lämmin, mutta viileät kesä- ja heinäkuu tekivät tehtävänsä. Vuonankaali menestyi kasvimaalla kyllä erinomaisesti, siitä napsin vielä eilen salaattiin satoa. Vuonankaali kypsyy myöhään eikä säikähdä pikkupakkasiakaan. Mutta kyllä ensi vuonna jää lehtisalaatti ja jäävuorisalaatti kylvämättä. Lollo rosso-lajike ei näköjään maistunut kotiloille ihan yhtä hyvin, joten sitä laittanen ensi vuonnakin. Ehkäpä herneitä voisi kylvää enemmän, kun se tuntui menestyvän kylmästä kesästä huolimatta.


 Myös perunasato jäi huomattavasti huonommaksi kuin viime vuonna :(


Kyllähän ne oman maan perunat maukkailta maistuivat, mutta vähäisesti niitä tuli. Lajikkeina minulla oli Timoa ja Siikliä, joista varsinkin Timon pitäisi kukoistaa vähän kylmemmässäkin maassa.

Näin kukoistavalta kasvimaa näytti muutama vuosi sitten! Ei kai sille mitään mahda, että kylmät kesät tekevät hallaa sadolle :(

Minulla oli myös kirsikkatomaatteja ruukuissa, kylvin ne itse siemenestä asti. Jonkin verran sain niistä kirsikkatomaatteja, mutta täytyy sanoa, ettei sato kyllä ollut sen vaivan arvoinen. Joten jätän nekin tästä lähtien kylvämättä siihen asti, että saan kasvihuoneen.

Toissa vuonna muuten taisin säilöä 10 kiloa avomaankurkkua tuosta omalta pieneltä avomaankurkkuviljelykseltäni. Kurkkusato oli huikea! Viime vuonna kurkkua riitti säilöttäväksi vain viitisen kiloa ja tänä vuonna sato oli niin pieni, etten jaksanut alkaa edes säilöä. Mutta avomaankurkut kyllä tulevat niin vähällä vaivalla, että niitä kylvän jatkossakin.

Viime talvi vei mukanaan kymmeniä kukkasipuleita pihaltani, eikä osa viime syksynä istuttamistani koskaan lähtenyt kasvuun.

Parhaiten menestyivät nämä kymmeniä vuosia vanhat sipulit, jotka jaksavat sitkeästi kukkia vuodesta toiseen. Vanhassa siis vara parempi tässäkin!

Nyt tästä vakavasta puutarhamasennuksesta kärsivänä en aio istuttaa tänä vuonna yhtäkään kukkasipulia. Viime vuonna meilläpäin oli ensin supermärkää marras-joulukuu, jonka jälkeen tammikuussa tulivat 30 asteen pakkaset, ja maassa oli vain sentti lunta. Ei se riittänyt suojaamaan sipuleita eikä muitakaan kasveja. Jostain syystä en ole kovin optimistinen tulevankaan talven suhteen.

Kärsiä saivat viime talvesta myös perennat. Viime syksynä istutin esimerkiksi näitä harjaneilikan taimia kolme, joista vain yksi selvisi ja sekään ei varsinaisesti kukoistanut, kuten kuvasta näkyy...

Pionit sen sijaan kukoistivat onneksi viime kesänäkin! Nämäkin ovat kymmeniä vuosia vanhoja, eivätkä ihan vähästä hätkähdä.




Myös liljat jaksoivat kukkia kauniisti. Nämä ovat minun toissa keväänä istuttamiani, ja ne onneksi selvisivät viime talvesta. 


No, tässä ei varmaan auta muu kuin unohtaa puutarhaunelmat ja kääntää katse syksyyn ja lähestyvään jouluun. Olethan huomannut, että Joulublogini Kinkkuelämää on aktivoitunut?

Puutarhamasennuksesta huolimatta aurinkoista viikonloppua kaikille!

7 kommenttia:

  1. On nämä viime kesät olleet huonoja puutarhan kannalta. Itsekin oon lopettanut kasvimaan pitämisen kokonaan, kun sato oli niin huonoa. Tosin myös sijainti oli varjoinen, mutta muutakaan paikkaa ei ole. Ainoa menestyjä oli punajuuri, ja sitä olikin sitten joka ruoassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisiköhän munkin kokeilla tuota punajuurta, jos se menestyisi minullakin :)

      Poista
  2. Paljon olet kasvatellut!
    Ihailen tommoista taitoa!

    Upea kuva kasvimaalta muutama vuosi sitten!

    Harmi tämmöiset huonot kesät. Kiva olisi kaikenlaista kasvattaa. Ja kasvihuone
    olisi ihana siihen hommaan!
    Ihanaa viikonloppua sinulle!😊❤️

    VastaaPoista
  3. Ei sua ainakaan voi siitä syyttää ettet oo yrittänyt :D Meidän säät vaan on täällä mitä on :/ Onneks edes vuonankaali on palkiseva.Kohta on taas reilu puoli vuotta aikaa toipua masennuksesta ja kerätä postiivisuutta uutta kesää kohti ;)

    VastaaPoista
  4. Ei sua ainakaan voi siitä syyttää ettet oo yrittänyt :D Meidän säät vaan on täällä mitä on :/ Onneks edes vuonankaali on palkiseva.Kohta on taas reilu puoli vuotta aikaa toipua masennuksesta ja kerätä postiivisuutta uutta kesää kohti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, näinhän se on että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä :D

      Poista