torstai 18. tammikuuta 2018

Kirppislöytöjä, vol. 9

Niin on ollut kiireistä, että edellisestä kirppiskäynnistäkin oli päässyt kulumaan jo kuukausia! Pari viikkoa sitten, loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina, ehdin kuitenkin kirppiskierrokselle ja voi että se oli mukavaa! Kirppikset vaan ovat niin minun juttuni. Muutamia mukavia löytöjäkin tuli tehtyä!



Tätä ihanaa aasi-opetustaulua ihailin kirpparilla jo kaaaaaaaauan aikaa sitten, mutten sitä ostanut, koska se oli mielestäni hivenen tyyris (20 e). Asia jäi kuitenkin harmittamaan, sillä aasissa on jotain niin tuttua! Se nimittäin muistuttaa erittäin paljon hevostani Stellaa :D


Kaikella rakkaudella, Stella <3

Tosiasiassa Stella on erittäin kaunis tamma, mutta toisinaan se saattaa pahoittaa mielensä ja seistä tarhansa nurkassa juuri tuollainen ilme naamallaan, toista takajalkaansa lepuuttaen. Ja johtuen varsasta massussa, pötsikin on samaa kokoluokkaa kun kuvan aasilla. Täytyihän minun saada Stella-taulu, kun se kerran oli kirpparilla vieläkin tyrkyllä!

Lisäksi kirpparilta löytyi aivan ihana vanha pääsiäisliina! Nyt kun joulutavarat on siivottu säilöön, kohta voikin jo alkaa fiilistellä pääsiäisjuttuja.




Rukka sai myös "uudet" valjaat, tosin hetki vielä menee että se kasvaa niihin! Lisäksi löytyi myös metallinen kakkuvuoka, jota tarvitsen yhteen askarteluprojektiin (jonka toivottavasti saan pian aikaiseksi ja pääsen esittelemään teille!).


Lisäksi löytyi yksi pieni kiva tuunattava juttu, mutta sen esittelen teille myöhemmin, jahka se on valmis.


Rukka sai tänään ensimmäinen rokotuksensa ja kylläpä sen jälkeen on ramaissutkin mukavasti! 

Tajusin tuossa puhelimen kuvia selatessani, etten ole pitkään aikaan ottanut hevosestani kuvan kuvaa! Mutta minkäs teet, mustaa hevosta on talvipimeällä todella vaikea kuvata! Tässä kuitenkin todistusaineistoa tältä päivältä siitä, ettei Stella-parka ole oikeasti aasi, vaan ihan nätti tyttö:


Meille saatiin vihdoin ihan oikea talvi, nyt on pakkasta ja luntakin on satanut muutaman päivän aikana parikymmentä senttiä. Mutta koska hevonen on hevonen ja hormonitoiminta elää valon määrän mukaan, Stella on nyt varovaisesti aloittanut tiputtelemaan talvikarvaa ja vaihtamaan kesäkarvaa tilalle. On sitten kesäkunnossa kun se aika tulee!

Ensi viikolle näytti olevan meillepäin luvassa oikein kireitäkin pakkasia. Pysykäähän lämpiminä ja mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Ps. Vielä ehdit osallistua arvontaan sunnuntaihin asti!

13 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä :) Voi Rukkaa, reipas karvakorva <3

    VastaaPoista
  2. Voi miten kivoja löytöjä! Ei sitä koskaan tiedä mitä aarteita noilla kirppiskierroksilla vastaa tulee:) Suloinen on Stella♥ Mukavaa viikonjatkoa sinne teille♥

    VastaaPoista
  3. Kaunis heppa ♥ Ja myös tuo taulu, oli sitten aasi tai heppa :D Kirppikset on ihan aarreaittoja, tosinjoskus ei löydä mitään ja joskus taas tekee löytöjä kassikaupalla.

    VastaaPoista
  4. Kivoja löytöjä!
    Kävin eilen yhdessä kirpparilla pitkästä aikaa.
    Siellä oli paljon tyhjiä hyllyjä. Mitään en löytänyt.
    Ihana Rukka!😍
    Hyvää viikon jatkoa Jenni!❤️

    VastaaPoista
  5. ihana aasitaulu.tunnen aasia kohtaan sielunveljeyttä.onhaqn aasi ihaakin lempparini.kaverini käytti muuten ruisjauhoja kuivashampoona 40 vuotta sitten.en itse kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Noita ruisjauhojan käytetään vissiin edelleen, mutta ongelmana on sitten sen "taikinoittuminen" kun on aika pestä hiukset :D

      Poista
  6. Aasitaulu on nätti, minusta harvinainen, siis ainakin ton kuvan perusteella.
    En ole aiemmin nähnyt tuollaista, liinakin on nätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, en ollut minäkään aikaisemmin aasitaulua nähnyt :)

      Poista
  7. Hui kun ihana pääsiäisliina!

    VastaaPoista