tiistai 7. kesäkuuta 2016

DIY: Vanhasta valokuvakehyksestä korvakorutelineeksi

Sisarenpoikani ja koirani Jenson pudottivat jokin aika sitten lattialle vanhan valokuvakehyksen, josta tietysti hajosi lasi. Koska en juuri koskaan heitä mitään pois, en heittänyt tätäkään, ja onneksi! Vihdoin keksin sille käyttöä.


Kirpparilta ostamani mintunvihreä liina pääsi tähän taustakankaaksi. Valkoinen pitsi on uutta, mutta muuten käytin tähän vanhoja juttuja laatikoiden kätköistä.


Ensin leikkasin liinasta vähän kehyksen taustaosaa suuremman palan. 


Sitten sommittelin pitsejä ja nauhoja liinalle, ja ompelin ne päistä muutamalla pistolla kiinni.


Lopuksi liimasin kankaan taustalevyyn kiinni ja pingotin kehykseen. Ja kas, tumpelon askartelu on valmis!


Ei muuta kuin korua kehykseen vaan. Tuohon pitsiin saisi helposti kiinnitettyä myös sellaisia korviksia, joissa on piikki ja sen vastakappale, mikä näiden oikea nimitys nyt sitten onkaan :) Tämän telineen voi myös kiinnittää seinään tai laittaa pöydälle tai lipaston päälle. Kätevää!

Näin sai vanha valokuvakehys uuden elämän, eikä päätynyt roskiin. Ja minä sain korviksiani vähän esille, jospa muistaisin jatkossa käyttää ahkerammin :)

Aurinkoista tiistaita kaikille!

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. En nyt tarkoita nappikorviksia, vaan sellaisia roikkuvia, missä on tuo systeemi :)

      Poista
  2. Hienohan siitä tuli! Minä myöskään en voi oikein mitään heittää roskiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on välillä hyödyllinen ominaisuus ja välillä ärsyttävä vika :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! En kyllä mikään erityisen näppärä ole, mutta tuollaiset helpot askartelut onnistuvat kyllä :)

      Poista
  4. Kyllä on hieno! Tosi kiva idea :) Meilläkin tämä toimisi seinällä, lipaston päällä korvikset saisi kyytiä tomeralta kissalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, seinällehän täömän voi näppärästi laittaa, ja tehdä vaikka useamman :) Kissaystävällinen ratkaisu!

      Poista