keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Kirppislöytöjä

Minä sitten niin rakastan kirpputoreja! Se tunne, kun löytää jotain mieluista, on niin mahtava. Vähän sama, kun lähtee sienestämään, ja kun löytää niitä sieniä, on se fiilis mahtava.

Eilen tuli poikettua ohimennen töistä tullessa parilla kirpparilla, ja saalis oli huippuluokkaa!



Tämä nuken pinnasänky tarttui mukaan neljällä eurolla. Se on maalauksen tarpeessa, enkä tiedä, mitä sillä tekisin, sillä en ole enää nukkeiässä, mutta se oli niin suloinen, että oli pakko ostaa. Täytyy toivoa, että joku lähipiirin lapsista innostuu piakkoin leikkimään nukeilla!


Tällä tulitikkuaskitelineellä oli hintaa kaksi euroa. Kotona ymmärsin, miksi se oli myynnissä: ei siihen oikein istu tikkuaskit mitenkään päin. Mutta tästä saakin oivan koirankakkapussitelineen!





Lintulauta lähti myös kahdella eurolla. Minulla on ennestään pihassa jo useampi lintujen ruokintapaikka, mutta olin jo miettinyt, että yhdelle lintulaudalle olisi vielä hyvä paikka, jotta pikkulinnut saavat ruokailla rauhassa. Tämäkin tuli siis tarpeeseen!



Ensi joulun askarteluja silmälläpitäen ostin pussillisen joulupalloja viidelläkymmenellä sentillä. Ikean puiset valokuvakehykset maksoivat 60 snt/6 kpl. Kehyksetkin pääsevät maalattavien pinoon odottamaan...



Askartelumateriaaliksi ostin myös tämän kaitaliinan kymmenellä sentillä. Vielä en tiedä, mitä siitä askartelen, mutta onpahan valmiina, kun insipiraatio iskee.




Suodatinpussitelinettä olen myös kaipaillut, nyt sellainen löytyi 30 sentillä, tosin sekin kaipaa vähän maalia pintaansa. No problem! Joulufanina innostuin suuresti, kun jouluelokuvakokoelmani sai lisäyksen Napapiirin pikajunasta, joka irtosi vielä halpaan euron hintaan.

Kaiken kaikkiaan hyvin onnistunut kirpparireissu siis! Nyt kun vielä jostain saisi ostettua aikaa, että saisi maalailla noita maalattavia... 

Oletkos sinä tehnyt viime aikoina kirppislöytöjä?










8 kommenttia:

  1. Tosi ihanat löydöt teit! Mulla on myös suunnitelmissa kirppisreissu ihan lähipäivinä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan että teet yhtä ihania löytöjä :)

      Poista
  2. Iik ihana toi nukensänky..

    VastaaPoista
  3. Tosi kivat ja edulliset löydöt! Blogissani juuri viime postauksessa esittelin kirppari löytöni. Ihanaa, kun välillä tekee löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täytyykin käydä katsomassa. Ihmisten kirpparilöytöjä on ihanaa ihailla :)

      Poista
  4. http://www.tori.fi/pirkanmaa/Vanha_emalivati_24895830.htm?ca=1&w=111

    Tori.fi:ssä Hämeenkyrössä tarjotaan emalivatia :D Tulit heti mieleen kun näin tuota vatia myytävän :)

    t. Joulua Sydämellä blogin Christina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Onpas ihana vati, mutta mun makuuni liian tyyris :) Aina olisi kyllä tilaa vielä yhdelle, vaikka kaapit jo pursuavatkin :D

      Poista