keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Monstereiden sänky

Monstereilla on ollut tämä kaunis sänky jo jonkin aikaa. Se on ollut yläkerrassa, missä Emma on nukkunut siinä satunnaisesti. Eilen siirsin sen alakertaan ruokailuhuoneen reunaan, kun ajattelin, että noin hieno sänky ansaitsee tulla nukutuksi useammin.




Sängyn olen tilannut muutama vuosi sitten Hyvän Tuulen Puodista, mutta se ei valitettavasti ole siellä enää valikoimissa.

Petivaatteet sänkyyn on tehnyt äitini. Nyt syksyä vasten lisäsin petiin pehmikkeeksi ja lämmikkeeksi lampaantaljan.



Jensonin käskin heti uutta lampaankarvaa testaamaan, mutta niin vaan meni herra toiseen petiinsä nukkumaan. Mutta koska russelit tunnetusti rakastavat kaikkea pehmeää, kukapa se löytyikään aamulla pehmeistä vällyistä koisimasta:


Jeppe on sen verran tosimies, että voi huoletta nukkua vaaleanpunaisissa petivaatteissa.

Nyt on Jepelläkin kunnon sänky, jossa koisata. Monstereilla on molemmilla lupa nukkua sängyssä, mutta vain Emma hyödyntää sitä joka ilta, Jeppe vähän satunnaisemmin. Jepellä kun näyttää jo illan tullen jalka painavan sen verran, ettei jaksa enää raahautua yläkertaan. Plus että sen mielestä Emma on niin ärsyttävä, ettei minun parisänkyni ole tarpeeksi suuri molemmille monstereille.

Russelintuoksuista keskiviikkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. Ihana! Oikeen prinsessan sänky!
    Niin tyytyväisenä siellä nukutaan!😀❤️
    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Pitäähän sitä nyt uroskoiralla kunnon prinsessasänky olla :D

      Poista
  2. Russelit ovat ihan parhaita kyllä ja ilman muuta kaikilla pitäisi olla prinsessasänky, varsinkin noin hieno, sukupuoleen katsomatta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Jeppe on kyllä varsinainen prinsessa, niin sopii sille hyvin :D

      Poista
  3. On ihan tosi hieno sänky! Varmasti mieluinen, kun on lampaankarvaakin pehmukkeena ja lämmikkeenä. :)
    Mukavaa torstaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle! Jeppe menikin jo eilen illalla tuohon sänkyyn nukkumaan, joten taisi olla mieluinen :)

      Poista