perjantai 30. syyskuuta 2016

Paljon onnea, pieni EmppisPemppis!






Niin on taas vuosi vierähtänyt ja piskuisella Emmalla tuli tänään jo kolme vuotta mittariin!

Jotenkin sitä on vaikea uskoa, sillä Emma tuntuu olevan edelleen ihan yhtä kakara kuin pentunakin :)

Pitkään mietin, että mikä olisi parempaa kuin Jeppe. No kaksi Jeppeä! Niinpä päätin ottaa toisen russelin. Olin miettinyt kevätpentua, mutta tammikuussa 2014 silmiini osui ilmoitus pienestä Emmasta, joka oli vielä kotia vailla, enkä minä voinut vastustaa. Emmahan oli täydellinen!

Emman ensimmäinen yö meillä.

Emma kotiutui heti hyvin, minkäänlaista ikävää kasvattikotiin se ei potenut. Emma on ollut pienestä pitäen oikea sylihiiri, aina on saatava olla iholla, jos vain mahdollista.


 Emmalla oli pentuna numeroa liian iso takki, mutta sittemmin se on kasvanut siihen.

Jeppe oli helpottunut saatuaan kyttäyskaverin, enää ei ole koko naapuruston kyttäys yksin Jepen harteilla!




Jeppe on Emman idoli, ja kaikkea on kokeiltava, mitä Jeppekin. Jeppe ei ole Emmaan ihan yhtä ihastunut, sillä onhan se kova jätkä ja tommoset toisesta tykkäämiset on ihan nössöjen hommaa! Mutta kyllä se Emmaa sietää, sillä onhan Emmassa hyvät puolensakin. Äkkiseltään kysyttäessä Jepelle ei välttämättä tule mieleen yhtäkään, mutta kyllä niitä silti on.

Loppuun vielä Emman synttäriselfie:


Hyvää syntymäpäivää, rakas pikku Emma! Älä koskaan kasva aikuiseksi!



 

12 kommenttia:

  1. Onnea 3-vuotiaalle Emmalle!
    Ihania kuvia!❤️
    Ihana synttäriselfie!😍

    VastaaPoista
  2. Voi ihana Emma, paljon onnea! <3

    VastaaPoista
  3. Onnittelut Emmalle ja Jepelle terkkuja meidän Sulolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jeppe lähettää terveisiä takaisin :) Jeppe onkin sitten ensi kuussa synttärisankari :)

      Poista
  4. Voi mitä söpöläisiä, ihania kuvia! Hyvin on Emma sopeutunut, mekin ollaan mietitty kaveria tälle kääpiönpinserille ja russeli on ollut yksi vaihtoehto, harkitaan....rapsuja Emmalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisköhän mun tässä kohtaa mainostaa, että Emmalle on mahdollisesti tulossa pentuja ensi vuonna ;) :D

      Poista
  5. Mä en kestä, niin söpöjä ovat <3!! Hertta-Russeli Järvenpäästä toivottelee hyvää synttäriä molemmille!

    VastaaPoista